Perennat

 

Sana 'perenna' tulee latinan kielen sanasta 'perennis' ja tarkoittaa MONIVUOTISTA MAANALAISTA JUURAKKOA. Kysymyshän on siis monivuotista kasveista, jotka aina syksyisin menettävät maanpäällisen kasvustonsa ja taas keväällä ilmojen sekä maan lämmettyä suorastaan ihmeellisellä innolla kasvattavat uuden, entistä muhkeamman lehdistön ja kukat.

Perennoita on kaikkia mahdollisia muotoja ja värejä. On aivan nurmen ja sammaleen lailla maata peittäviä. On usean metrin korkeuteen yltäviä jättiläisiä.

Kotipihamme ympäristö olisi paljon, paljon ankeampi ja karumpi ilman monivuotisia kukkia. Ne ovat vain niin itsestäänselvyys, ettemme aina edes huomaa niiden olemassaoloa.     

Perennat myymme yleensä 9-11-15cm kokoisissa neliskulmaisissa ns. perennaruukuissa. Jotkut kasviryhmät on kasvatettu myös suurissa 2-3l taimistoruukuissa. Jokaisen kasvin kohdalla on ruukkukoko mainittuna.

Olemme jakaneet perennat kasvupaikkojen sekä suurimpien kasviryhmien mukaan, jotta oikean kasvin löytäminen olisi helpompaa.

 


Jaloangervot (Astilbe)

Jaloangervot kuuluvat puutarhan tärkeimpien puolivarjossa menestyvien perennojen joukkoon. Menestyvät aurinkoisillakin paikoilla, jos maa ei vain kuivu hellekausienkaan aikana. 

Kellot (Campanula)

Kellot ovat näyttäviä ja suosittuja kukkia. Ne tunnetaan kellomaisista kukistaan, jotka ovat pääsääntöisesti eri valkoisen ja sinisen sävyisiä. Puutarhassa ne sopivat parhaiten kivikkotarhaan ja pihojen laidoille.

Kuunliljat (Hosta)

Hostien eli Kuunliljojen suosio perustuu lähinnä varmaan niiden koristeelliseen lehdistöön. Ei voida kuitenkaan unohtaa myös kauniita kevyitä kukkia, jotka nousevat kasvuston yläpuolelle. Suosion syynä on myös niiden helppohoitoisuus. 

Kurjenmiekat (Iris)

Kurjenmiekat tunnistaa niiden kukista ja miekkamaisista lehdistä. Yleisesti kasvatettavia lajeja ovat saksan- ja kääpiökurjenmiekka sekä kelta- ja siperiankurjenmiekka. Kurjenmiekat menestyvät parhaiten kosteissa ja aurinkoisissa paikoissa. 

Kurjenpolvet (Geranium)

Kurjenpolvet eli Geraniumit ovat todellisia puutarhojen monikäyttökasveja. Monet ovat helppohoitoisia luonnonperennoita, joita voi käyttää puutarhoissa melkeinpä missä vaan. Sopivat erilaisiin perennaryhmiin puiden siimekseen ja harjuille.

Leimut (Phlox)

Leimut tarvitsevat hyvin viihtyäkseen runsasmultaisen ja ravinteikkaan maan, runsaasti auringonvaloa ja säännöllistä kastelua pitkin kesää lannoitevedellä tai ilman.

Maksaruohot (Sedum)

Maksaruohot ovat meilläkin kaikkein suosituimpia puutarhakasveja erilaisissa kivikkoryhmissä ja jotkin matalat lajit menestyvät melkeinpä pelkkien kivien ja kallioiden päälläkin.

Pionit (Paeonia)

Kaikkihan me tunnemme tämän upean ja näyttävän kasvisuvun, joka on ollut koristekasvina meidänkin maamme kartanopuutarhoissa jo 1800-luvulta asti. 

Päivänliljat (Hemerocallis)

Päivänliljat ovat monikäyttöisyydessään puutarhan perennaistutusten ’tukipilareita’. Päivänliljojen terve lehdistö on kauniin kaarevaa ja heinämäistä. Suppilomaiset kukat muistuttavat liljankukkia.

Aurinkoinen

Kuivahko tai tuore, keskiravinteinen maa.

Kostea ja tuore

Keskiravinteinen maa; aurinko-puolivarjo.

Kuiva ja aurinkoinen

Niukka-keskiravinteinen maa.

Puolivarjo ja aurinko

Tuore, keski- tai runsasravinteinen maa.

Varjo ja puolivarjo

Tuore, keski- tai runsasravinteinen maa.


Näytä yhdellä sivulla
Lajitteluperuste:
151 - 180 / 431 tuloksesta

Komeasinikuunlilja - Hosta sieboldiana ‘Elegans’

Sinikuunlilja on rehevä ja voimakaskasvuinen. Sillä on koristeelliset, pyöreähköt ja suuret siniharmaat lehdet.

6,50
Toimitus Kevät 2024

Kääpiöpeurankello, sininen - Campanula glomerata ‘Acaulis’

Matala kääpiöpeurankello, joka kukkii tummin sinivioletein kukinnoin. Helppohoitoinen, leviää hyvin.

4,30
Toimitus Kevät 2024

Kanadanpiisku - Solidago canadensis 'Golden Baby'

Kanadanpiisku on komea syksynkukkija. Hyvä perhoskasvi.

Toimitusaika Kevät 2024

Syysmaksaruoho - Sedum spectabile ‘Brillant’

Syysmaksaruoho kukkii elo-syyskuussa, joskus vielä öisin pakkasten jäädyttämänä – päivällä sulaneena – silti yhtä kauniina viimeisiä nuppujaan aukaisevana.

5,40
Toimitus Kevät 2024

Ketoneilikka, valkoinen - Dianthus deltoides ‘Albiflorus’

Ketoneilikka on mainio kivikkokasvi, joka villiintyy helposti. Hapahko ja kuiva sekä aurinkoinen kasvupaikka.

4,30
Toimitus Kevät 2024

Sammalleimu, vaaleanpunainen - Phlox subulata ‘Candy Stripes’

Sammalleimut ovat kotoisin Pohjois-Amerikan kivisiltä ja kuivilta metsäharjuilta. 

5,40
Toimitus Kevät 2024

Kaunopunahattu, punainen - Echinacea purpurea

Kaunopunahattu on vanha intiaanien rohdoskasvi. Kukkii syyskesällä pitkään. Perhoskasvi!

5,40
Toimitus Kevät 2024

Patjarikko, vaaleanpunainen - Saxifraga 'Pixie Pink'

Patjarikot ovat aurinkoisen ja kuivahkon kivikkotarhan väriläiskiä. 

5,40
Toimitus Kevät 2024

Tarhakylmänkukka - Pulsatilla vulgaris 'Pulsar Red Shades'

Tämä kylmänkukkalajike kukkii pitkään punaisilla kukilla. Kukkii varhain keväällä lähes lehdettömänä. Suosii hapahkoa maata.

6,50
Toimitus Kevät 2024

Loistosalvia - Salvia nemorosa 'Mainacht'

Loistosalviat viihtyvät aurinkoisilla, kuivilla paikoilla jopa kivikossa. Niiden pitkä kukinta ja pensasmainen kasvusto tekevät niistä suosittuja puutarhakasveja.

6,50
Toimitus Kevät 2024

Punakärsämö - Achillea millefolium ‘Cerise Queen’

Punakärsämö viihtyy aurinkoisella ja kuivalla kasvupaikalla. Mainio leikko- ja kuivakukka.

4,30
Toimitus Kevät 2024

Ketoneilikka, liila - Dianthus deltoides 'Leuchfunk'

Ketoneilikka on mainio kivikkokasvi, joka villiintyy helposti. Hapahko ja kuiva sekä aurinkoinen kasvupaikka.

4,30
Toimitus Kevät 2024

Tulikellukka - Geum coccineum 'Tosai'

Tämän tulikellukan kukat ovat sievän oransseja. Runsas kukinta kestää pitkään. Tuuhean kasvuston ansiosta sopii hyvin myös maankatekasviksi. 

5,40
Toimitus Kevät 2024

Polkuhaarikko - Sagina subulata

Polkuhaarikko on hyvä valinta saumakasviksi laattakäytäville.

4,30
Toimitus Kevät 2024

Keltamaksaruoho - Sedum acre 'Aurea'

Keltamaksaruoho menestyy hyvin ohutmultaisilla alueilla. 

5,40
Toimitus Kevät 2024

Syyshohdekukka - Helenium 'Moerheim Beauty'

Syyshohdekukka viihtyy ravinteikkaalla ja syvämultaisella kasvupaikalla. Kukkii heinä-syyskuussa kauniin ruosteenpunaisin kukin.

6,50
Toimitus Kevät 2024

Harmaa-ajuruoho, punainen - Thymus praecox 'Red Carpet'

Harmaa-ajuruoho viihtyy kuivilla ja aurinkoisilla paikoilla. Hyvä kivikko- ja reunuskasvi.

5,40
Toimitus Kevät 2024

Tähkälaventeli - Lavandula angustifolia ‘Hidcote’

Tähkälaventelilla on kauniit tähkämäiset ja tuoksuvat kukat. Lämmin ja paahteinen kasvupaikka. Viihtyy myös ruukkukukkana.

6,50
Toimitus Kevät 2024

Päivännouto - Helianthemum ‘Golden Queen’

Päivännouto on matala ja varpumainen kasvi. Aurinkoinen ja kuiva kasvupaikka.

5,40
Toimitus Kevät 2024

Punakoristeraparperi – Rheum palmatum var. tanguticum C1,3

Punakoristeraparperi kukkii kesä-heinäkuussa. Sen punaiset röyhykukinnot nousevat jopa pariin metriin saakka. Lehdet ovat hyvin suuria ja liuskaisia. Upea lehtiperenna.

9,90
Toimitus Kevät 2024

Myskimalva, valkoinen - Malva moschata `Alba`

Myskimalva on vanha perinnekasvi. Tavataankin vanhojen puutarhojen lähettyviltä. Viihtyy kuivilla aurinkoisilla paikoilla. Kukkii pitkään ja runsaasti.

6,50
Toimitus Kevät 2024

Tähtililja - Zigadenus elegans

Tähtililjan pienet, vihreänkeltaiset ja tähtimäiset kukat ovat 10cm kokoisessa kukinnossa. Viihtyy suojaisalla ja läpäisevällä kasvupaikalla. Kukkii heinä-elokuussa.

9,90
Toimitus Kevät 2024

Kolmilehti - Trillium erectum

Kolmilehti kukkii kesäkuun alkupuolella kolmilehtisillä kukilla. Puutarhan varjopaikoille.

12,90
Toimitusaika Kevät 2024

Pioni Itoh -hybridi - Paeonia 'First Arrival' ISTUTETTU JUURAKKO

First Arrival -lajikkeella on vaaleanpunaiset laventeliin vivahtavat kukat, jotka vaalenevat kukinnan edetessä.

58,00
Toimitus Kevät 2024

Neidonkurjenpolvi - Geranium sanguineum var. striatum

Neidonkurjenpolvi sopii kivikko- ja maanpeittokasviksi pensaiden tai puiden juurille. Muodostaa tiivistä ja peittävää kasvustoa.

6,50
Toimitus Kevät 2024

Punahattu - Echinacea purpurea 'Doubledecker'

Punahattu on kaunis syyskesän kukkija. Tällä lajikkeella on hauskat kukat, joissa on kaksi kerrosta terälehtiä.

6,50
Toimitus Kevät 2024

Valkoalpi - Lysimachia clethroides

Valkoalpin pienet, valkeat kukat ovat latvakukinnoissa ja ne avautuvat auringonpuolelta, joten latvat kaartuvat hauskasti poispäin.

6,50
Toimitus Kevät 2024

Angervo, Isotöyhtöangervo - Aruncus dioicus

Isotöyhtöangervo on komea perenna. Yksittäiskasviksi tai vaikkapa kukkivaksi aidaksi varjoon.

6,50
Toimitus Kevät 2024

Ojakärsämö - Achillea ptarmica 'The Pearl'

Ojakärsämö sopii kukkapenkkeihin ja kivikkotarhoihin. Sopii paahteisillekin paikoille.

5,40
Toimitus Kevät 2024

Nukkapähkämö - Stachys byzantina ‘Silver Carpet’

Nukkapähkämö muodostaa tuuheita, hopeanvärisiä ja nukkaisia ruusukkeita. Tämä lajike kukkii vain harvoin, joten lehdistö pysyy luonnostaan kauniina.

5,40
Toimitus Kevät 2024
151 - 180 / 431 tuloksesta