Verkkokaupan asiakaspalvelu 040 1239318 (ma-pe, klo 10.00-18.00)
Lehtipuiden lajikirjo ulottuu pieneistä kukkivista puista aina suuriin tienvarsi -ja puistopuihin.
Myyntikokomme on lehtipuissa yleensä ns. normaali taimistokoko, tällöin taimen pituus on n. 150-200cm tai vaihtoehtoisesti rungon ympärysmitta 4-6 / 6-8 cm.
Toimitamme myös lähinnä suomalaisilta taimitarhoilta tilauksesta muitakin lajeja mitä verkkokaupassamme on. Samoin hyvinkin suuria taimikokoja. Myymälässämme on myös nähtävillä joitakin erittäin suuriakin – jopa kymmeniä vuosia vanhoja puita.
KoivutKoivu on Suomen kansallispuu, jonka valkokylkiset rungot ja riippuvat oksat sinisen taivaan ja järvien välimaastossa kuuluvat ehdottomasti kansallismaisemaamme. |
KoristekirsikatJapanilaiset kokoontuvat joka kevät puistoihin ihailemaan kirsikoiden kukintaa. Myös me suomalaiset voimme nauttia kirsikoiden kauneudesta kotipihallamme, sijaitsipa kotimme Ahvenanmaan saaristossa tai Pohjois-Suomessa. |
KoristeomenapuutKoristeomenapuut ovat kauneimpia kukkivia puita meidän oloihimme. Niiden talvenkestävyyskin on hyvä. |
PihlajatPihlajat ovat kasvupaikan suhteen vaatimattomia pensaita tai pikkupuita. Hoito on yksinkertaista, sillä pihlajia ei tarvitse lannoittaa eikä leikata jatkuvasti. |
SyreenitRungolliset syreenit ovat kasvatettu yksirunkoisiksi. Ne sopivat hyvin pienten pihojen pikkupuiksi tai erilaisiin kasviryhmiin kukkiviksi puiksi. |
Vartetut pikkupuutRakennettuun ympäristöön, terasseille ja pergoloihin, sekä vaikkapa kivikkoryhmiin sopivia, joko vartettuja tai rungolliseksi kasvatettuja pikkupuita. Ne ovat yleensä matalia – riippalatvuksellisia tai muutoin pienikokoisia.
|
Rauduskoivu - Betula pendula 150-200Kaikille tuttu rauduskoivu kasvaa lähes koko maassa pohjoisinta Lappia lukuunottamatta. Yksirunkoinen puu, joka voi kasvaa lähemmäs 30 metriseksi. |
Tuurenpihlaja - Sorbus 'Dodong' 150-200Reheväkasvuinen ja lehdet sekä kukkatertut ovat isoja ja komeita. Syysväri loistavan punainen. |
Marjapihlaja - Sorbus `Burka` 150-200Marjapihlaja Burkan makeat, punaruskeat marjat voi nauttia sellaisenaan. Lajikkeen miedosti aronialle maistuvat marjat ovat jopa 2cm kokoisia. Kaunis pikkupuu. |
Pitsipihlaja - Sorbus aucuparia Pitsi 150-200Suomalainen, alkujaan Hartolasta löytynyt tavallisen pihlajan geenimutaatio. Otettu lisäykseen vuonna 2016. Lehdet suuret, mutta kevyen pitsimäiset. |
Hopeapoppeli - Populus alba 'Nivea' 150-200Hopeapoppeli on massiivinen katseen vangitsia. Kaunein poppelilajimme. Sietää myös savimaata ja kestää hyvin tuulta. |
Hevoskastanja - Aesculus hippocastanum 120-150Hevoskastanja on leveälatvuksinen komea puu. Tuoreen ja ravinteikkaan maan puita. Oman puutarhamme kasvatusta. |
Pikkusyreeni, rungollinen - Syringa meyeri `Palibin` 60-80 C9Kaunis pikkupuu kukkapenkkiin ja yksittäiskasviksi. Runsaasti lilanruusunpunaisia parfyymin tuoksuisia kukkaterttuja kesäkuussa. |
Hurmevaahtera - Acer platanoides 'Schwerdleri' 60-80cmHurmevaahteran lehdet koko kasvukauden tumman purppuranpunaiset. Näyttävä puu rakennetussa ympäristössä. |
Riippapihlaja - Sorbus aucuparia `Pendula` 175-200Riippapihlaja on kotipihlajan riippuvaoksainen muoto. Kasvupaikan suhteen vaatimaton. HUOM! Toimitustapa: Nouto myymälästä, Postin rullakkotoimitus tai kotiinkuljetus rahtipalveluna. |
Rautatienomenapuu - Malus `Hyvingiensis` 150-200Rautatienomenapuu on upea sateenvarjomainen koristeomenapuu. Kotoisin Hyvinkäältä VR:n puutarhasta. Pienet keltaiset- ja punakylkiset omenat sopivat talouskäyttöön. HUOM! Toimitustapa: Nouto myymälästä, Postin rullakkotoimitus tai kotiinkuljetus rahtipalveluna. |
Valkomarjapihlaja - Sorbus koehneana 150-200Tämä siro ja rento-oksainen pikkupuu tai pensas on kotoisin Kiinasta. Lehdet pieniä ja ilmavia. Pienet valkoiset kukinnot nukkaisia. Marjat pieniä ja muodoltaan pyöreitä. |
Pylväspihlaja keltamarjainen - Sorbus 'Autumn Spire' 150-200Keltamarjainen pylväspihlaja. Kapea ja pysty kasvutapa. Valkoiset kukat ja koristeelliset siruunanväriset marjat. |
Marjaomenapuu - Malus baccata Ahtialan kantaSiro ja pienikasvuinen marjaomenapuu baccatan muoto. Runsas valkoinen kukinta ja syksyllä pirteät marjaomenat. |
Marjaomenapuu - Malus `Dolgo` 150-200Marjaomenapuu `Dolgo` on hillittykasvuinen ja pienikokoinen. Koristeelliset, pienet hedelmät. Hyvä pölyttäjä myös useille muille omenapuille. |
Marjatuomipihlaja - Amelanchier 'Obelisk' 130+cmHillittykasvuinen ja kapealatvainen marjatuomipihlaja. Kukkii runsaasti valkoisin kukin touko-kesäkuussa. Siniset ja makeat, hieman mustikan aromiset marjat kypsyvät heinäkuussa. Sopii hyvin erilasiiin kasviryhmiin ja yksittäiskasviksi pieneenkin pihaan. |
Kirsikkasorvarinpensas - Euonymus planipes 60-80Kirsikkasorvarinpensas on ehkä kaunein sukunsa edustaja. Oksat kaarevia ja kauniisti nuokkuvia. Hehkuvan punaiset siemenkodat. |
Purppuraomenapuu - Malus `Royal Beauty` 150-200Voimakkaasti, lähes rungon myötäisesti riippuvat oksat ovat ohuita ja pitkiä. Lehdistö tumman punavihreää. Myös kukat tummanpunaiset ja kauniit. Punaiset marjat säilyvät pitkälle talveen.
|
Purppuraomenapuu - Malus `Royalty` 150-200Purppuraomenapuu `Royalty` on kaikkein tummin koristeomenapuumme. Sopii valoisaan paikkaan esim. valkoisen talon lähettyville. |
Terijoensalava - Salix fragilis `Bullata` 150-200Terijoensalava on kotoisin Terijoelta nimensä mukaisesti. Kasvaa luonnostaan leveän pallomaiseksi. Helppohoitoinen ja nopeakasvuinen. |
Purppuraomenapuu - Malus 'Tammisaari' 150-200Lajike kukkii purppuranpunaisin kukin. Lehdistö tummanpunertava. |
Punakoivu - Betula pubescens f. rubra 150-200Punakoivu on hieskoivun tummanpunalehtinen muoto. Puu soveltuukin parhaiten Pohjois-Suomen oloihin. Sen purppuranpunaiset lehdet ovat näyttäviä koko kesän. |
Riippa-/Sateenvarjojalava - Ulmus glabra `Camperdownii` (`Pendula`) 290x12/14 , C140Riippa-/Sateenvarjojalava muodostaa kauniin, tuuhean ja "sateenvarjomaisen" latvuksen. Edukseen rakennetussa ja arvokkaassa ympäristössä. Taimikoko 290cm, 12/14, C140. |
Pylväshaapa - Populus tremula `Erecta` 150-200Pylväshaapaa käytetään yleisesti muutaman puun ryhmissä ja kapeillakin kujanteilla puistoissa sekä puutarhoissa. Kaunis syysväri. |
Marjapihlaja - Sorbus `Granatnaja` 150-200Marjapihlaja `Granatnaja`on siperianorapihlajan ja kotipihlajan risteytys. Lähes kirsikan kokoiset, tummanpunaiset, sisältä oranssit marjat. Kaunis pikkupuu. |
Hopeasalava - Salix alba var. sericea `Sibirica` 150-200Hopeasalava on nopeakasvuinen ja leveälatvuksinen puu. Viihtyy tuoreella ja märällä kasvupaikalla. Myös savimaalla. |
Puistosyreeni, rungollinen - Syringa x henryi `Tammelan Kaunotar` 110-150cmTämä puistosyreeni `Tammelan Kaunotar`on kasvatettu yksirunkoiseksi, puumaiseksi. Pysty ja tiheä kasvutapa. Kukkii kesä-heinäkuussa valkoisin kukinnoin. Tumma kaunis lehdistö. |
Purppuraomenapuu - Malus `Hopa` 150-200Koristeomenapuu `Hopa` kukkii erittäin runsaasti touko- kesäkuussa vaaleanpunaisin kukin. |
Jalosyreeni, rungollinen - Syringa vulgaris 'Ludwig Späth''Yksirunkoiseksi, puumaiseksi kasvatettu jalosyreeni. Sopii kukkivaksi pikkupuuksi pieneen pihaan ja erilaisiin kasviryhmiin. |
Ruusuorapihlaja - Crataegus x media `Paul`s Scarlet` 150-200Ruusuorapihlaja kukkii runsaasti kesäkuussa ruusunpunaisin, neilikkaruusun kukintoa muistuttavilla, kerrotuilla kukkatertuilla. Sietää hyvin paahdetta ja kuivuutta. |
Riippahernepuu - Caragana arborescens `Pendula` st175-200Riippahernepuu on näyttävä ja suosittu pikkupuu pienillekkin kasvupaikoille. Se sietää erinomaisesti kuivuutta, paahdetta ja tiesuolaa. Runsaasti keltaisia kukkia kesäkuussa. HUOM! Toimitustapa: Nouto myymälästä, Postin rullakkotoimitus tai kotiinkuljetus rahtipalveluna. |
1 - 30 / 63 tuloksesta |
|