Kärhöt

 

kaerhoet

 

Kärhöt viihtyvät lähes kaikkien kasvien seurassa, ja niitä voi kasvattaa myös ruukuissa parvekkeella ja terassilla. Eri kärhöjä istuttamalla kukinta kestää keväästä syksyyn. Sirojen köynnösten ihanuudesta voi nauttia koko Suomessa, kun taimet istutetaan riittävän syvälle maahan tai talvetetaan viileässä.

Kätevät ruukkukärhöt

Ruukkuihin istutettuja kärhöjä voi siirtää mielensä mukaan vaikkapa sinne missä kulloinkin oleskellaan. Viileällä kevätsäällä kärhöruukku saa olla lasitetulla parvekkeella ja kun ilmat lämpenevät, se siirretään puutarhaan terassille.

Mikä tahansa kärhö sopii 20 litran ruukkuun, mutta eniten iloa saa lajikkeista, jotka kukkivat kauan ja varhain. Tällaisia ovat isokukkaiset aikaiset kärhöt, kuten ’Doctor Ruppel’, ’Marie Boisselot’ ja ’Multi Blue’. Jos niiden kukkasilmut ovat talvehtineet, ne puhkeavat kukkaan jo kesäkuun alkupuolella. Muutoin ne kasvattavat uudet kukkasilmut ja kukkivat heinäkuun puolivälistä syyskesään.

Täydellisiä pareja

Kärhöille löytyy aina sopivia kumppaneita. Perennojen ja kesäkukkien joukkoon voi pystyttää kärhöpilarin. Alle metrin korkuiset, jäykkäversoiset jalo- ja tertturuusut saavat oivan kumppanin hennoista ja matalista kello-, tiuku- ja pensaskärhöistä.

Voimakaskasvuiset kärhöt saavat kiipeillä isojen pensaiden ja puiden rungoilla ja oksissa. Tällaisia ovat keskikesästä syyspakkasiin kukkivat kiinankeltakärhö ja viinikärhöt. Ne menestyvät myös maanpeittäjinä rinteissä, kivikossa sekä puiden ja pensaiden juurella.

Puutarhassa voi päästää valloilleen meissä kaikissa uinuvan taiteilijan. Jokainen osaa sommitella väriyhdistelmiä kukista, ja kärhöt tarjoavat siihen loputtomasti vaihtoehtoja. Yhdistelmiä voi tehdä samanaikaisesti kukkivista kasveista, vaikkapa sinisestä alppikärhöstä ja valkoisesta siperiankärhöstä. Anna niiden kietoutua punaviolettikukkaisen kevätatsalean oksille, jolloin syntyy klassinen sini-valko-roosa värikimara.

Kasviyhdistelmän voi sommitella myös niin, että lajit kukkivat eri aikaan. Jo huhtikuun lopulla keltaisena kukkiva onnenpensas näyttää jälleen kiinnostavalta loppukesällä, kun sen oksista tukea ottavat viini- ja loistokärhöt puhkeavat kukkaan.

Kärhöjen käyttötapoja

  • tukipilarissa perenna- ja kesäkukkaryhmissä
  • ruukuissa parvekkeella ja terassilla
  • puiden rungoilla ja oksilla
  • pensaiden ja ruusujen oksilla
  • muurien, aitojen ja isojen kivien päällä
  • tukikaaressa sisäänkäynnin päällä
  • seinustalla köynnöskehikossa
  • maanpeittäjänä

Vinkki: Ruukuissa voit kärhöjä sijoittaa paikkoihin, missä ei ole lainkaan istutuskelpoista maata, kuten kallion päälle, rappusille ja laatoitetuille alueille.

Teksti / Ella Räty, viherrinki.fi


Näytä yhdellä sivulla
Lajitteluperuste:

Loistokärhö - Clematis 'Diamond Ball'

Tämä upea uutuskärhö kukkii sekä uusilla, että vanhoilla versoilla. Valkoiset/vaaleansiniset täyteläisen kerrotut kukat. 

14,90
Toimitus Kevät 2023

Loistokärhö - Clematis 'Veronicas's Choice'

Upea! Suuret ja kerrotut hopeanhoihtoiset kukat ovat yli 10cm leveitä. Kukkii pitkään kesä-heinäkuussa. 

15,90
Toimitus Kevät 2023

Loistokärhö - Clematis `Multi Blue`

Loistokärhö`Multi Blue` on suosittu aikainen, sinikukkainen lajike. Kukkii kauan sekä uusilla, että edellisen kesän versoilla. Talvenkestävyys hyvä.

12,90
Toimitus Kevät 2023

Tarha-alppikärhö - Clematis alpina `Pamela Jackman`

Tarha-alppikärhö `Pamela Jackman` on sinikukallinen alppikärhö. Kukat ovat nuokkuvia ja kellomaisia. Peittävä lehdistö. Saattaa kukkia uudelleen syksyllä.

14,90
Toimitus Kevät 2023

Loistokärhö - Clematis `Ville de Lyon`

Loistokärhö `Ville de Lyon` kukkii runsaasti heinä-syyskuussa. Upeat karmiinpunaiset ja suuret kukat ovat näyttäviä. Talvenkestävyyskin hyvä.

12,90
Toimitus Kevät 2023

Tiukukärhö - Clematis x diversifolia `Arabella`

Tiukukärhö `Arabella`:sta on tullut lyhyessä ajassa yhdeksi maailman arvostetuimmista kärhöistä. Kukkii heinäkuusta pitkälle syksyyn. Suuret violetinsiniset kukat. Talvenkestävyys erinomainen.

15,90
Toimitus Kevät 2023

Loistokärhö - Clematis `Jackmanii`

Loistokärhö `Jackmanii` kukkii pitkään heinäkuusta-syyskuuhun. Yli 150 vuotta sitten syntynyt `Jackmanii` on yhä haluttu kärhölajike. Tumman sinivioletti kukinta. Talvenekstävyys erinomainen.

12,90
Toimitus Kevät 2023

Kiinankeltakärhö - Clematis tibetana tangutica

Kiinankeltakärhöllä on kellomaiset, avoimet ja nuokkuvat kukat. Syksyllä koristeelliset siemenhaituvapallot. Nopeakasvuinen. Viihtyy ravinteikkaalla ja suojaisalla paikalla auringossa ja puolivarjossa.

12,90
Toimitus Kevät 2023

Mantsuriankärhö - Clematis mandschurica

Mantsuriankärhö on kestävä ja helppohoitoinen laji. Heinä-elokuussa se peittyy pienten valkoisten ja tuoksuvien kukkien muodostamaan kukkapilveen. 

14,90
Toimitus Kevät 2023

Tarhakellokärhö - Clematis `Hakuree`

Jasmiinille tuoksuvia, laventelinsävyisiä kukkia puhkeaa kesä-heinäkuusta syksyyn.

14,90
Toimitus Kevät 2023

Lyhtykärhö - Clematis `Princess Diana`

Lyhtykärhö `Princess Diana` on niin helppohoitoinen, että sitä suositellaan vasta-alkajille. Vaaleanvihreä lehdistö luo täydellisen taustan hohtavan punaisille kukille, joita puhkeaa heinäkuusta syyspakkasiin.

15,90
Toimitus Kevät 2023

Loistokärhö - Clematis `Piilu`

Loistokärhö `Piilu` on runaskukkainen kärhö. Vaaleanpunainen kukinta kestää pitkään. Talvenkestävyydeltäänkin hyvä.

14,90
Toimitus Kevät 2023

Loistokärhö - Clematis `The President`

Loistokärhö `The President` kukkii runsaasti kesä-syyskuussa. Suuret, jopa 18cm leveät violetinsiniset kukat. Talvenkestävyydeltäänkin hyvä.

12,90
Toimitus Kevät 2023

Loistokärhö - Clematis `Dr. Ruppel`

Aikainen isokukkainen kärhö ’Dr. Ruppel’ soveltuu hyvin ruukkukasvatukseen parvekkeella. Toisinaan osa kukista on puolikerrannaisia. Kukinta-aika kesä-elokuu.

14,90
Toimitus Kevät 2023

Loistokärhö - Clematis `Hagley Hybrid` C2

Loistokärhö `Hagley Hybrid`on runsaskukkainen ja kestävä kärhö. Sirokasvuinen kärhö pergolaan, seinustalle tai vaikkapa ruukkuun. Kukkii heinäkuusta alkaen pitkälle syksyyn.

12,90
Toimitus Kevät 2023

Loistokärhö - Clematis `Nelly moser`

Loistokärhö `Nelly moser` on runsaasti kukkiva lajike. Upeat ja suuret kaksiväriset vaaleanroosat kukat. Talvenkestävyys hyvä.

12,90
Toimitus Kevät 2023

Loistokärhö - Clematis `Toki`

Loistokärhö `Toki` on japanilainen lajike. Upeat, suuret valkoiset kukat kesä-elokuussa. Sopii hyvin myös ruukkuihin. Talvenkestävyys hyvä.

14,90
Toimitus Kevät 2023

Loistokärhö - Clematis `Westerplatte`

Yksi parhaista punakukkaisista kärhöistä.

14,90
Toimitus Kevät 2023

Tarhakellokärhö - Clematis `Alionushka`

Pinkit isohkot kukat.

14,90
Toimitus Kevät 2023

Tarhaviinikärhö - Clematis viticella `Mme Julia Correvon`

 Kukkii pitkään heinä-syyskuussa syvän viininpunaisilla ja avoimen kellomaisilla kukilla. Kukkien halkaisija 5-10cm. Lajike jalostettiin jo 1800-luvun lopussa Ranskassa.

14,90
Toimitus Kevät 2023

Loistokärhö - Clematis `Julka`

Clematis 'Julka' on suurikukkainen ja näyttävä lajike. Kukkien halkaisija on 15cm.

14,90
Toimitus Kevät 2023

Tarhakellokärhö - Clematis 'Hanajima'

Nuokkuvat kellomaiset kukinnot. Kukinta keskikesästä myöhäiseen syksyyn. Voidaan käyttää myös maanpeitekasvina

14,90
Toimitus Kevät 2023

Loistokärhö - Clematis 'Kiri Te Kanawa'

Upeat kerrotut, suuret siniset kukat.

14,90
Toimitus Kevät 2023