Omenapuut

 

omenapuut_taimet

 

Omenapuu on sekä kaunis, että hyödyllinen puu jokaiseen pihaan. Kesä-, syys- ja talvilajikkeista löydät omaan käyttötarkoitukseen sopivimman lajikkeen. Pieneen pihaan suosittelemme pilariomenapuuta. Istuta useampi eri lajike pölytyksen varmistamiseksi.

Omenapuut suosivat aurinkoista ja lämmintä kasvupaikkaa, jonka maa on ojitettu kunnolla. Kasvualustan tulee olla runsasmultainen ja ravinteikas. Istuttaessa tulee muistaa tukea puu juurtumisen edistämiseksi. Ei myöskään ole syytä unohtaa asianmukaisia suojia niin jäniksiä kuin myyriäkin vastaan.

Kesälajikkeet ovat ns. herkkulajikkeita, jotka ovat parhaimmillaan heti kypsyttyään elo-syyskuussa. Kesäomenat ovat ohutkuorisia eivätkä täten säily pitkään. Aikaisimpia lajikkeita ovat kaikille varmasti tutut Huvitus, Pirja sekä Valkeakuulas.

Useimmat syyslajikkeet kypsyvät syyskuussa. Syysomenissa on niin makeita pöytäomenoita, kuin talouskäyttöön sopivia hapokkaampia ja kiinteämaltoisempia lajikkeita hilloihin ja mehuihin. Joitakin niistä voi varastoida muutamia viikkoja.

Talviomenat kerätään talteen syys-lokakuussa. Kerätyt omenat säilötään viileässä varastossa jossa ne säilyvät 1-2 kuukautta ja kypsyvät samalla. Talvilajikkeista saat hyviä omenoita joulupöytään. Hyvin varastoituna saat nauttia herkullisista omenoista viellä seuraavan vuoden puolellakin.

Omenapuissa myyntikokomme on ns. yleinen taimistokoko, jolloin taimen korkeus on n. 150-200cm. Pilariomenapuissa 125-cm. Kaikki myymämme omenapuut ovat 1lk. astiataimia.


Kesäomenat

Kesälajikkeet kypsyvät ensimmäisenä.

Syysomenat

Useimmat syyslajikkeet kypsyvät syyskuussa. 

Talviomenat

Talviomenat poimitaan viimeistään yöpakkasten alettua.

Siloposki - omenat

Siloposket mahdollistavat terveiden, virheettömien, taudittomien omenoiden kasvattamisen.

Pilariomenapuut

Pilariomenapuut ovat kapea- ja pystykasvuisia. Puun latvus kehittyy vain noin metrin levyiseksi. 


Näytä yhdellä sivulla
Lajitteluperuste:
1 - 30 / 47 tuloksesta

Kesäomena - Malus domestica 'Sävstaholm'

Melko myöhäinen ja herkullinen kesäomena. Kypsyy elo-syyskuussa.

34,90
Toimitus 3-5 arkipäivää

Syysomena - Malus domestica `Keltakaneli` 150-200

Omena keskikokoinen litteänpyöreä ja voimakkaan kanelimausteinen. Kestävä ja terve lajike.

34,90
Toimitus 3-5 arkipäivää

Syysomena - Malus domestica `PunainenMelba` 150-200

Omenat suuria ja pyöreitä.Oksakulmat tukevia ja avonaisia.

34,90
Toimitus 3-5 arkipäivää

Kesäomena - Malus domestica `Vuokko` 150-200

Omena suurehko ja muodoltaan kekomainen.

34,90
Toimitus 3-5 arkipäivää

Kesäomena - Malus domestica `Huvitus` 150-200

Hedelmät makeita ja mehukkaita. Osittain itsepölyttyvä.

34,90
Toimitus 3-5 arkipäivää

Talviomena - Malus domestica `Antonovka` 150-200

Suurisatoinen talousomena.Maku parhaimmillaan jouluna. Terve ja itsepölyttyvä.

34,90
Toimitus 3-5 arkipäivää

Omenapuu - Malus domestica Siloposken nautinto 150-200

Myöhäinen syysomena. Hedelmät ovat keskikokoa suurempia, noin 120 g.

38,90
Toimitus 3-5 arkipäivää

Omenapuu - Malus domestica Siloposken aurinkoinen 150-200

Myöhäinen syysomena, hedelmät säilyvät joulukuulle. Hedelmä 130-160g.

38,90
Toimitus 3-5 arkipäivää

Kesäomena - Malus domestica `Sokerimiron` 150-200

Maku imelä, jossa tuntuu karvauteen vivahtava mausteisuus. On lasten suosima.

34,90
Toimitus 3-5 arkipäivää

Kesäomena - Malus domestica 'Pirja' 150-200

Omenat keskikokoisia, makeahkoja ja mielyttävän aromikkaita. Sato runsas, tasainen ja alkaa varhain.

34,90
Toimitus 3-5 arkipäivää

Omenapuu - Malus domestica Siloposken aikainen 150-200

Erittäin aikaisin kypsyvä, herkullinen kesälajike.

38,90
Toimitus 3-5 arkipäivää

Pilariomenapuu - Malus domestica 'Elina' 140-160

Kesälajike. Hedelmät pieniä n.20g, punaisia ja makean aromikkaita. Punakukkainen!

46,00
Toimitus 3-5 arkipäivää

Pilariomenapuu - Malus domestica 'Uldis' 130-150cm

Aikainen kesälajike. Sato kypsyy elokuussa ja säilyy n. kuukauden. Mieto ja mehukas maku. Hedelmät punaviiruisia.

46,00
Toimitus 3-5 arkipäivää

Kesäomena - Malus domestica `Valkeakuulas` 150-200

Omenat suuria, mehukkaita ja kypsänä kuulakkaita. Erittäin hyvä yleispölyttäjä.

34,90
Toimitus 3-5 arkipäivää

Omenapuu - Malus domestica Siloposken Herkku 150-200

Erinomainen talvenkestävä kesäomena. Hedelmät ovat kookkaita.

38,90
Toimitus 3-5 arkipäivää

Pilariomenapuu - Malus domestica `Dzin' 100-120

Syyslajike. Maultaan hapokas, mutta hyvän maukinen ja aromikas. Hedelmä muistuttaa lajiketta Lobo.

46,00
Toimitus 3-5 arkipäivää

Talviomena - Malus domestica `Lobo` 150-200

Tummanpunainen ja miedon happoinen jouluomenamme.

34,90
Toimitus 3-5 arkipäivää

Syysomena - Malus domestica `Sariola` 150-200

Lajike on hyvin terve. Omenat säilyvät jopa maaliskuulle saakka.

34,90
Toimitus 3-5 arkipäivää

Kesäomena - Malus domestica `Grenmann` 150-200

Kestävä ja hyvin terve lajike. Maku miellyttävän hapokas ja makea.

34,90
Toimitus 3-5 arkipäivää

Kesäomena - Malus domestica `Tallinnan päärynäomena` 150-200

Maku on päärynän makuinen ja viehättävän tuoksuinen. C-vitamiinipitoisuus on omeniemme korkeimpia.

34,90
Toimitus 3-5 arkipäivää

Syysomena - Malus domestica `Moskovan päärynäomena` 150-200

Suurihedelmäinen, päärynälle maistuva ja ryytimäinen. Viihtyy kosteilla savimaillakin.

34,90
Toimitus 3-5 arkipäivää

Kesäomena - Malus domestica 'Borgovskoje'

Pohjaväriltään keltainen omena, jossa voi olla punaisia viiruja. Hedelmä keskikokoinen. Makea ja hapoton. 

34,90
Toimitus 3-5 arkipäivää

Syysomena - Malus domestica `Jaspi` 150-200

Omenat suurehkoja,litteänpyöreitä,tiivitä ja rapeita. Runsas- ja aikassatoinen.

34,90
Toimitus 3-5 arkipäivää

Syysomena - Malus domestica `Samo` 150-200

Omenat suurehkoja, litteänpyöreitä, tiivitä ja rapeita. Aikas- ja runsassatoinen. 

34,90
Toimitus 3-5 arkipäivää

Omenapuu - Malus domestica Siloposken kaunotar 150-200

Aikainen talvilajike, jonka omenat säilyvät hyvin tammikuulle saakka. Kaunis ja kookas hedelmä, noin 130g.

38,90
Toimitus 3-5 arkipäivää

Perheomenapuu 3 lajiketta 150-200

Perheomenapuussa on vartettuna useita eri lajikeyhdistelmiä. Lajikkeet ovat vanhoja tuttuja ja hyväksi havaittuja.

69,00
Toimitus 3-5 arkipäivää

Omenapuu - Malus domestica Siloposken Hunajainen 150-200

Herkullinen kookas kesäomena. Pohjaväri keltainen, peiteväri oranssi-tummanpunainen. 

38,90
Toimitus 3-5 arkipäivää

Pilariomenapuu - Malus domestica `Oserelie Moskovskoje` "Punainen Helminauha"

Aikainen talviomena, jonka hedelmät säilyvät tammikuulle saakka. Tunnetaan myös suomenkielisellä lajikenimellä Punainen helminauha.

46,00
Toimitus 3-5 arkipäivää

Talviomena - Malus domestica `Åkerö` 150-200

Hienomausteinen ja lievästi happoinen. Maku parhaimmillaan loka-/tammikuussa.

34,90
Toimitus 3-5 arkipäivää

Syysomena - Malus domestica `Pekka` 150-200

Ehdottomasti tummin lajikkeemme. Mehukin on punaista.

34,90
Toimitus 3-5 arkipäivää
1 - 30 / 47 tuloksesta