Katajat

 

katajat

 

Katajaa pidetään suomalaisuuden symbolina. Suomalaisella rodulla ja katajalla on huomattavan paljon yhtäläisiä ominaisuuksia. Molemmat pystyvät elämään karuilla kasvupaikoilla ja sietävät pakkasta ja lunta.

Keskiajalla ihmiset näkivät katajanmarjassa ristin merkin ja pitivät puuta pyhänä. Vanhan uskomuksen mukaan katajanmarjoista keitetty uute suojasi noituudelta ja katajanoksien ripustaminen keittiön oven yläpuolelle piti paholaiset poissa keittiöstä. Katajan voimakas ja kaunis tuoksu oli puhtauden merkki.

 

Elias Lönnrothin katajavinkit vuodelta 1860

”Keite-vettä murskatuista katajanmarjoista ja hakatuista katajan havuista juodaan eduin vesi- ja sulkutaudeissa, keripukissa jne. Höyryä tästä juomasta käytetään vasten huonoa kuuloa ja korvanuhoa; höyryn annetaan nousta korvaan ratintorvesta vilutaudin jälkeen. katajanöljyä pyyhkäistään rammoille jäsenille ja luu-särkyyn.”

 

NO NIIN…..uskokoon ken tahtoo, mutta katajat ovat nykyäänkin merkittävä ryhmä puutarhojen vihreyttämisessä. Niitä on monenlaisia muotoja ja kokoja. On aivan maanmyötäisiä kasvustoja ja korkeimmat pylväskatajat saavuttavat meillä luonnossakin yli 10m! korkeuden. Katajat ovat ehdottomia valon kasveja, ne menettävät neulasensa vähässäkin varjossa. Kasvupaikoiksi valitaan sora- ja hiekkapitoinen ympäristö. Veden vaivaamilla savipelloilla ne eivät viihdy. Puutarhoissa katajat istutetaan erikseen hankitulle ikivihreille kasveille sopivaan multaan. Vuosittain annetaan vähätyppistä, havukasveille tarkoitettua ravinneseosta. Kevättalvisin istutuksia on ainakin aluksi hyvä tarkkailla ja tarvittaessa kannattaa niitä suojata varjostuskankailla.

Katajat ovat erinomaisia valintoja erilaisiin kasviryhmiin mm. perennoiden ja muiden matalien kasvien kanssa. Kannattaa istuttaa katajia aina ryhmiin; ei koskaan pihamaalle  yksikseen.

Myymälämme edustalla on kotimaisen katajan useita muotoja käsittävä malli-istutus.


Näytä yhdellä sivulla
Lajitteluperuste:

Pikkupilarikataja - Juniperus communis 'Arnold' 40

Tämä "kääpiökataja" sopii hyvin mm. erilaisiin ruukkuistutuksiin. 

24,00
Toimitus Kevät 2025

Maljakataja - Juniperus horizontalis 'Andorra Compact' C3

Maljakataja on kasvutavaltaan maanmyötäinen, hieman koheneva kasvusto. Muodoltaan maljamainen, leveä ja tiheäoksainen. 

19,60
Toimitus Kevät 2025

Tarhakataja - Juniperus media 'Mint Julep' C7

Tarhakataja 'Mint Julep' on kaartuvaoksainen ja leveäkasvuinen havupensas. Neulaset raikkaanvihreät. Parhaimpia pensasmaisia katajalajikkeita. 

28,00
Toimitus Kevät 2025

Kääpiökataja - Juniperus communis 'Repanda' C5

Kääpiökataja on kestävä ja monikäyttöinen maanpeitehavu hapahkoille ja karuillekkin kasvupaikoille. Neulaset kiiltävän tummanvihreät.

28,00
Toimitus Kevät 2025

Pilarikataja - Juniperus communis 'Suecica' 100-125

Pilarikataja 'Suecica' on luonnonvaraisen pilarikatajamme puutarhamuoto. Kasvutavaltaan kapean pilarimainen, tuuhea ja tiheä. Uusien kasvannaisten kärjet nuokkuvat hieman. 

88,00
Toimitus Kevät 2025

Kääpiösinikataja - Juniperus squamata 'Blue Star' C5

Kasvutapa epäsäännöllisen pallomainen. Neulaset sinivihreät. Mainio havukasvi pieniin tiloihin.

28,00
Toimitus Kevät 2025

Kalliovuortenkataja - Juniperus scopulorum 'Blue Arrow' 80-100

Sinikynäkataja on kapeana ylöspäin kasvava. Väriltään teräksensininen. Tuoksuu voimakkaasti ja hyvälle. Kynäkatajien puuainesta on käytetty lyijykynien valmistukseen. 

49,00
Toimitus Kevät 2025

Irlanninkataja - Juniperus communis 'Hibernica' 80-100

Irlanninkataja on kapean säännöllinen ja kasvutavaltaan tuuhea. Viihtyy parhaiten runsaassa auringonvalossa hiekansekaisessa maassa. Kapea ja pienehkö havupuu. 

58,00
Toimitus Kevät 2025

Harokataja - Juniperus procumbens 'Nana' C3

Matala ja tiheä kääpiökataja. Kasvutapa suikertava. Neulaset vaalean sinivihreät. Hyvä laji esim. erilaisiin kivikkoistutuksiin.

19,60
Toimitus Kevät 2025

Kääpiökataja - Juniperus communis 'Green Carpet' C5

Kääpiökataja Green Carpetin kasvusto on tuuheaa, tiheää ja pitkäversoista. On hyvä maanpeitekataja. Äärimmäisen matalakasvuinen.

28,00
Toimitus Kevät 2025

Rohtokataja - Juniperus sabina 'Tamariscifolia' C3

Kasvutavaltaan matala, tuuhea ja pensasmainen. Neulaset tummanvihreät, lyhyet ja pehmeät. Kosketeltaessa tuoksuu voimakkaasti. 

19,60
Toimitus Kevät 2025

Lamosinikataja - Juniperus squamata 'Blue Carpet' C5

Näyttävä maanmyötäinen ja leveä sinikataja. Neulaset siniharmaat ja piikikkäät. Perusmaanpeittokataja esim. kivikkoryhmiin.

28,00
Toimitus Kevät 2025

Kiinankataja - Juniperus chinensis 'Stricta'

Parhaimmillaan rakennetuissa puutarhoissa, esim. terasseilla ja patiossa.

58,00
Toimitus Kevät 2025

Kääpiösinikataja - Juniperus squamata 'Tropical Blue' C7

Kompakti pallomaisena pensaana kasvava lajike.

28,00
Toimitus Kevät 2025

Kalliovuortenkataja - Juniperus scopulorum 'Blue Arrow' 100-120

Sinikynäkataja on kapeana ylöspäin kasvava. Väriltään teräksensininen. Tuoksuu voimakkaasti ja hyvälle. Kynäkatajien puuainesta on käytetty lyijykynien valmistukseen. 

39,00
Toimitus Kevät 2025

Pikkupilarikataja - Juniperus communis 'Sentinel' 120-140 cm

Tämä kääpiökataja lajike sopii hyvin yksittäiskasviksi tai havu/pensas penkkeihin. Kapea ja tiheä lajike.

128,00
Toimitus Kevät 2025

Kalliovuortenkataja - Juniperus scopulorum 'Blue Arrow' 150

Sinikynäkataja on kapeana ylöspäin kasvava. Väriltään teräksensininen. Tuoksuu voimakkaasti ja hyvälle. Kynäkatajien puuainesta on käytetty lyijykynien valmistukseen. 

88,00
Toimitus Kevät 2025

Harokataja - Juniperus procumbens 'Nana' C5

Matala ja tiheä kääpiökataja. Kasvutapa suikertava. Neulaset vaalean sinivihreät. Hyvä laji esim. erilaisiin kivikkoistutuksiin.

28,00
Toimitus Kevät 2025