Atsalean kukkien tuoksu ja värien yltäkylläisyys viettelevät kokeneenkin puutarhurin. Kun on istuttanut yhdenkin pensaan, on vaikea kuvitella kevät-kesää ilman atsalean kukintaa. Väri-ilo toistuu syksyllä lehtien liekehtiessä tulen väreissä. Mikä parasta, satumaisen kauniit atsaleat menestyvät jopa Keski-Suomen korkeudella ja pärjäävät hämmästyttävän vähäisellä hoidolla.

Atsaleat sopivat yhtä hyvin aurinkoiseen kivikkoon kuin hämyisään metsäpuutarhaan. Ne ovat 10 vuoden kuluttua istutuksesta noin metrin korkeita ja leveitä, joten taimia kannattaa istuttaa vähintään kolmen ryhmiin, jotta sommitelma näyttää upealta alusta lähtien.

Hillitysti kasvavat atsaleat ovat ihanteellisia kasviryhmissä, sillä ne eivät jyrää alleen pieniäkään kasveja. Ne päinvastoin voivat paremmin ryhmissä, missä kasvit suojaavat toinen toistaan tuulelta, auringon porotukselta ja kylmyydeltä. Myös pakkasilta varjeleva lumi kerääntyy parhaiten yhtenäisten kasvustojen päälle. Katteet tai pensaiden alle istutettavat maanpeitekasvit, kuten pikkutalvio ja rönsyakankaali viilentävät juuristoaluetta kesähelteillä, hillitsevät maan kuivumista ja estävät rikkakasveja itämästä.

Kestäviä ja helppoja

Kasvupaikalleen juurtuneet atsaleat viihtyvät jopa kuumassa auringon porotuksessa, kun ne on istutettu vähintään 50 senttiä syvään runsashumuksiseen turvemaahan, joka sitoo sopivasti kosteutta ja ravinteita. Kasvualustan tulee olla ilmava, sillä atsalea ei pidä tiiviistä, hapettomasta ja läpimärästä maasta. Taimi kastellaan säännöllisesti juurtumisaikana, mutta myöhemmin pensas kaipaa kastelua vain pitkinä hellejaksoina. Atsaleat kuuluvat samaan sukuun kuin alppiruusut ja pitävät niiden tavoin happamasta maasta. Niille ei siis levitetä kalkkia.

Atsaleoja ei tarvitse varjostaa kevättalvella, sillä lehdet varisevat syksyllä eikä pensas haihduta vettä ja kuivu kevättalven tuulessa ja auringon paisteessa. Atsaleoja ei tarvitse myöskään leikata vuosittain, ja kuihtuneet kukat varisevat itsekseen.

Teksti / Ella Räty, Viherrinki.fi 2014