Atsaleat

 

atsaleat

 

Atsalean kukkien tuoksu ja värien yltäkylläisyys viettelevät kokeneenkin puutarhurin. Kun on istuttanut yhdenkin pensaan, on vaikea kuvitella kevät-kesää ilman atsalean kukintaa. Väri-ilo toistuu syksyllä lehtien liekehtiessä tulen väreissä. Mikä parasta, satumaisen kauniit atsaleat menestyvät jopa Keski-Suomen korkeudella ja pärjäävät hämmästyttävän vähäisellä hoidolla.

Atsaleat sopivat yhtä hyvin aurinkoiseen kivikkoon kuin hämyisään metsäpuutarhaan. Ne ovat 10 vuoden kuluttua istutuksesta noin metrin korkeita ja leveitä, joten taimia kannattaa istuttaa vähintään kolmen ryhmiin, jotta sommitelma näyttää upealta alusta lähtien.

Hillitysti kasvavat atsaleat ovat ihanteellisia kasviryhmissä, sillä ne eivät jyrää alleen pieniäkään kasveja. Ne päinvastoin voivat paremmin ryhmissä, missä kasvit suojaavat toinen toistaan tuulelta, auringon porotukselta ja kylmyydeltä. Myös pakkasilta varjeleva lumi kerääntyy parhaiten yhtenäisten kasvustojen päälle. Katteet tai pensaiden alle istutettavat maanpeitekasvit, kuten pikkutalvio ja rönsyakankaali viilentävät juuristoaluetta kesähelteillä, hillitsevät maan kuivumista ja estävät rikkakasveja itämästä.

Kestäviä ja helppoja

Kasvupaikalleen juurtuneet atsaleat viihtyvät jopa kuumassa auringon porotuksessa, kun ne on istutettu vähintään 50 senttiä syvään runsashumuksiseen turvemaahan, joka sitoo sopivasti kosteutta ja ravinteita. Kasvualustan tulee olla ilmava, sillä atsalea ei pidä tiiviistä, hapettomasta ja läpimärästä maasta. Taimi kastellaan säännöllisesti juurtumisaikana, mutta myöhemmin pensas kaipaa kastelua vain pitkinä hellejaksoina. Atsaleat kuuluvat samaan sukuun kuin alppiruusut ja pitävät niiden tavoin happamasta maasta. Niille ei siis levitetä kalkkia.

Atsaleoja ei tarvitse varjostaa kevättalvella, sillä lehdet varisevat syksyllä eikä pensas haihduta vettä ja kuivu kevättalven tuulessa ja auringon paisteessa. Atsaleoja ei tarvitse myöskään leikata vuosittain, ja kuihtuneet kukat varisevat itsekseen.

Teksti / Ella Räty, Viherrinki.fi 2014


Näytä yhdellä sivulla
Lajitteluperuste:

Atsalea, Gentin- Rhododendron 'Kullannuppu'

Kukkii kullankeltaisin, perhosmaisin ja voimakkaasti tuoksuvin kukin. Syysväri kirkkaanpunainen.

29,00

Toimitus 3-5 arkipäivää

Keisariatsalea - Rhododendron albrechtii

Keisariatsalea on kotoisin Japanista. Se kukkii aikaisin keväällä, kun vaaleanpunaiset atsaleankukat avautuvat lehdettömien versojen kärkiin. Sen lähisukulainen on Kuningasatsalea, Rhododendron schlippenbachii.

56,00

Toimitus 3-5 arkipäivää

Atsalea - Knap-Hill 'Schneegold'

Atsalea 'Schneegold' hurmaa puhtaanvalkoisilla kukillaan, joissa on kullankeltainen raita. Leveä ja pysty kasvutapa.

36,00

Toimitus 3-5 arkipäivää

Atsalea, Kanadan- Rhododendron canadense

Kanadanatsalea kukkii runsaasti toukokuun puolivälissä sinivioletein pienin perhosmaisin kukin. Kestävä laji Suomen olosuhteisiin. Viihtyy tuoreella, jopa märällä kasvupaikalla.

42,00

Toimitus 3-5 arkipäivää

Atsalea - Rhododendron luteum 'Möwe'

Kauniit ja suuret valkoiset kukat, joissa keltainen raita. Kukkien avautuessa terälehtien reunoissa aavistus vaaleanpunaista.

36,00

Toimitus 3-5 arkipäivää

Kuningasatsalea - Rhododendron schlippenbachii

Kuningasatsalea on arvostettu atsalealaji koko maailmassa. Lehdistö näyttävää ja tiheäkasvuista. Hennon ruusunpunaiset avoimet kukat ovat suuria ja niissä on rusehtava kuvio. 

56,00

Toimitus 3-5 arkipäivää

Perhosatsalea - Rhododendron vaseyi

Perhosatsalea on kauneimpia luonnonlajeja Pohjois-Amerikasta.

56,00

Toimitus 3-5 arkipäivää

Uusi Tuoksuatsalea - Rhododendron viscosum

Tuoksuatsalea kasvaa kosteilla paikoilla kuusimetsissä ja voi levitä juurivesojen avulla. Amerikassa sitä kutsutaankin suoatsaleaksi.

36,00

Toimitus 3-5 arkipäivää