Perennat

 

Sana 'perenna' tulee latinan kielen sanasta 'perennis' ja tarkoittaa MONIVUOTISTA MAANALAISTA JUURAKKOA. Kysymyshän on siis monivuotista kasveista, jotka aina syksyisin menettävät maanpäällisen kasvustonsa ja taas keväällä ilmojen sekä maan lämmettyä suorastaan ihmeellisellä innolla kasvattavat uuden, entistä muhkeamman lehdistön ja kukat.

Perennoita on kaikkia mahdollisia muotoja ja värejä. On aivan nurmen ja sammaleen lailla maata peittäviä. On usean metrin korkeuteen yltäviä jättiläisiä.

Kotipihamme ympäristö olisi paljon, paljon ankeampi ja karumpi ilman monivuotisia kukkia. Ne ovat vain niin itsestäänselvyys, ettemme aina edes huomaa niiden olemassaoloa.     

Perennat myymme yleensä 9-11-15cm kokoisissa neliskulmaisissa ns. perennaruukuissa. Jotkut kasviryhmät on kasvatettu myös suurissa 2-3l taimistoruukuissa. Jokaisen kasvin kohdalla on ruukkukoko mainittuna.

Olemme jakaneet perennat kasvupaikkojen sekä suurimpien kasviryhmien mukaan, jotta oikean kasvin löytäminen olisi helpompaa.

 


Jaloangervot (Astilbe)

Jaloangervot kuuluvat puutarhan tärkeimpien puolivarjossa menestyvien perennojen joukkoon. Menestyvät aurinkoisillakin paikoilla, jos maa ei vain kuivu hellekausienkaan aikana. 

Kellot (Campanula)

Kellot ovat näyttäviä ja suosittuja kukkia. Ne tunnetaan kellomaisista kukistaan, jotka ovat pääsääntöisesti eri valkoisen ja sinisen sävyisiä. Puutarhassa ne sopivat parhaiten kivikkotarhaan ja pihojen laidoille.

Kuunliljat (Hosta)

Hostien eli Kuunliljojen suosio perustuu lähinnä varmaan niiden koristeelliseen lehdistöön. Ei voida kuitenkaan unohtaa myös kauniita kevyitä kukkia, jotka nousevat kasvuston yläpuolelle. Suosion syynä on myös niiden helppohoitoisuus. 

Kurjenmiekat (Iris)

Kurjenmiekat tunnistaa niiden kukista ja miekkamaisista lehdistä. Yleisesti kasvatettavia lajeja ovat saksan- ja kääpiökurjenmiekka sekä kelta- ja siperiankurjenmiekka. Kurjenmiekat menestyvät parhaiten kosteissa ja aurinkoisissa paikoissa. 

Kurjenpolvet (Geranium)

Kurjenpolvet eli Geraniumit ovat todellisia puutarhojen monikäyttökasveja. Monet ovat helppohoitoisia luonnonperennoita, joita voi käyttää puutarhoissa melkeinpä missä vaan. Sopivat erilaisiin perennaryhmiin puiden siimekseen ja harjuille.

Leimut (Phlox)

Leimut tarvitsevat hyvin viihtyäkseen runsasmultaisen ja ravinteikkaan maan, runsaasti auringonvaloa ja säännöllistä kastelua pitkin kesää lannoitevedellä tai ilman.

Maksaruohot (Sedum)

Maksaruohot ovat meilläkin kaikkein suosituimpia puutarhakasveja erilaisissa kivikkoryhmissä ja jotkin matalat lajit menestyvät melkeinpä pelkkien kivien ja kallioiden päälläkin.

Pionit (Paeonia)

Kaikkihan me tunnemme tämän upean ja näyttävän kasvisuvun, joka on ollut koristekasvina meidänkin maamme kartanopuutarhoissa jo 1800-luvulta asti. 

Päivänliljat (Hemerocallis)

Päivänliljat ovat monikäyttöisyydessään puutarhan perennaistutusten ’tukipilareita’. Päivänliljojen terve lehdistö on kauniin kaarevaa ja heinämäistä. Suppilomaiset kukat muistuttavat liljankukkia.

Aurinkoinen

Kuivahko tai tuore, keskiravinteinen maa.

Kostea ja tuore

Keskiravinteinen maa; aurinko-puolivarjo.

Kuiva ja aurinkoinen

Niukka-keskiravinteinen maa.

Puolivarjo ja aurinko

Tuore, keski- tai runsasravinteinen maa.

Varjo ja puolivarjo

Tuore, keski- tai runsasravinteinen maa.


Näytä yhdellä sivulla
Lajitteluperuste:
91 - 120 / 431 tuloksesta

Tarhasyysvuokko - Anemone hybrida ‘Pamina’

Tällä syysvuokolla on suuret vaaleanpunaiset puolikerrotut kukat, joissa keltainen keskus.

6,50
Toimitus Kevät 2024

Myskimalva, punainen - Malva moschata 'Rosea'

Myskimalva on vanha perinnekasvi. Tavataankin vanhojen puutarhojen lähettyviltä. Viihtyy kuivilla aurinkoisilla paikoilla. Kukkii pitkään ja runsaasti.

6,50
Toimitus Kevät 2024

Sammalleimu - Phlox subulata 'Fabulous Blue Violet'

Sammalleimut ovat upeita kivikkokasveja. Tällä lajikkeella sini-lilat kukat joissa tummempi keskus. Fabulous -sarjan lajikkeet kukkivat runsaasti n.2 viikkoa muita sammalleimuja aikaisemmin.

Toimitusaika Kevät 2024

Tuoksumatara - Galium odoratum

Tuoksumatara on tuoksuva ja nopeasti leviävä kasvi kosteahkoille paikoille. Kaunis kiiltävä lehdistö. Parhaimmillaan aluskasvina. 

5,40
Toimitus Kevät 2024

Peittokurjenpolvi - Geranium cantabrigiense 'St. Ola'

Peittokurjenpolvet ovat Dalmatian- ja tuoksukurjenpolven risteymiä. Sopii hyvin erilaisiin kivikkoistutuksiin, peittokasviksi esim. pensaiden juurelle.

6,50
Toimitus Kevät 2024

Hopeasyysvuokko - Anemone tomentosa ‘Robustissima’

Tämä syysvuokkolaji on meilläkin hyvin talvenkestävä. 

6,50
Toimitus Kevät 2024

Jalokuunlilja - Hosta 'Brim Cup' ISTUTETTU JUURAKKO

Huom. istutettu juurakko. Suuret ja näyttävät lehdet, joiden reunat ovat kermanvalkoisia. Kukat valkoisia.

9,90
Toimitus Kevät 2024

Arovuokko - Anemone sylvestris

Arovuokko menestyy hyvin niin kuivassa kuin kosteassakin paikassa auringossa tai puolivarjossa. Suuret yksinkertaiset ja valkoiset kukat.

Toimitusaika Kevät 2024

Polkuhaarikko - Sagina subulata 'Supreme'

Polkuhaarikko on sammalmainen, matala maanpeitekasvi. Hyvä valinta saumakasviksi laattakäytäville.

5,40
Toimitus Kevät 2024

Patjarikko, punainen – Saxifraga arendsii 'Carpet Purple`

Patjarikko on aurinkoisen ja kuivahkon kivikkotarhan väriläiskä.

4,30
Toimitus Kevät 2024

Isoraitakuunlilja - Hosta undulata 'Albomarginata' C1,3

Isoraitakuunlilja 'Albomarginata':n lehdet ovat vihreät ja reunoiltaan valkoiset. Sen lilanväriset kukinnot nousevat jopa metriin.

9,90
Toimitus Kevät 2024

Pikkutalvio - Vinca minor

Pikkutalvio on koko kesän kukkiva, suikertava ja ikivihreä kasvi. Kasvaa myös erittäin karuissa oloissa. Yksi parhaista ainavihannoista maankatekasveistamme.

5,40
Toimitus Kevät 2024

Tarhasyysvuokko - Anemone hybrida ‘Honorine Jobert’

Tällä syysvuokolla on suuret ja kauniit puhtaanvalkoiset vuokkomaiset kukat.

6,50
Toimitus Kevät 2024

Pikkutalvio, purppura - Vinca minor ‘Atropurpurea’

Pikkutalvio on koko kesän kukkiva, suikertava ja ikivihreä kasvi. Kasvaa myös erittäin karuissa oloissa. Yksi parhaista ainavihannoista maankatekasveistamme.

6,50
Toimitus Kevät 2024

Harmaa-ajuruoho - Thymus praecox 'Coccineus'

Harmaa-ajuruoho viihtyy kuivilla ja aurinkoisilla paikoilla. Hyvä kivikko- ja reunuskasvi.

5,40
Toimitus Kevät 2024

Isotalvio - Vinca major

Isotalvio on ainavihanta maanpeitekasvi. Sen lähisukulainen on monelle tuttu pikkutalvio.

6,50
Toimitus Kevät 2024

Jaloritarinkannus, sininen - Delphinium belladonna 'Bellamosum'

Kasvutavaltaan hento ja pieni jaloritarinkannus. 

5,40
Toimitus Kevät 2024

Kalliomaksaruoho - Sedum reflexum

Kalliomaksaruoho on heinä-elokuussa keltaisin kukin kukkiva laji. Väri sointuu erinomaisesti kallioille. 

5,40
Toimitus Kevät 2024

Kääpiöjapaninakileija – Aquilegia flabellata 'Ministar'

Kääpiöjapaninakileija viihtyy muhevassa mullassa ja aurinkoisella kasvupaikalla.

5,40
Toimitus Kevät 2024

Lusikkamaksaruoho - Sedum spathulifolium ‘Purpureum’

Lusikkamaksaruoho muodostaa pienistä lehtiruusukkeista tiheitä ja helposti leviäviä mattoja. 

5,40
Toimitus Kevät 2024

Patjarikko, valkoinen - Saxifraga 'Pixie White'

Patjarikko muodostaa matalia, tiiviitä ja pienilehtisiä ruusukkeita. Aurinkoisen ja kuivahkon kivikkotarhan perenna.

5,40
Toimitus Kevät 2024

Pikkutalvio, valkoinen - Vinca minor ‘Gertrude Jekyll’

Pikkutalvio on koko kesän kukkiva, suikertava ja ikivihreä kasvi. Kasvaa myös erittäin karuissa oloissa. Yksi parhaista ainavihannoista maankatekasveistamme.

6,50
Toimitus Kevät 2024

Punatähkä, valkoinen - Liatris spicata 'Floristan Weiss'

Punatähkä on runsaskukkainen perenna. Viihtyy aurinkoisella ja läpäisevällä kasvupaikalla.

5,40
Toimitus Kevät 2024

Kevätpitkäpalko - Arabis blepharophylla 'Rose Delight'

Kevätpitkäpalko on sievä kivikkokasvi. Pienet violetinpunaiset kukat avautuvat alkukesällä.

Toimitusaika Kevät 2024

Punaväriminttu, violetti – Monarda didyma 'Prairie Night'

Tämä punaväriminttu kukkii heinä-elokuussa violeteilla kukilla. Aurinkoinen ja kuivahko kasvupaikka.

6,50
Toimitus Kevät 2024

Ruskoakeena - Acaena microphylla 'Kupferteppich'

Ruskoakeena on hyvä maanpeite ja kivikkokasvi. Koristeelliset piikkiset hedelmäpallot.

5,40
Toimitus Kevät 2024

Muurikello - Campanula portenschalgiana 'Catherina'

Muurikello on kivikoihin tyynymäisiä mättäitä muodostava laji. Kukkii pitkään.

6,50
Toimitus Kevät 2024

Peittokurjenpolvi - Geranium cantabrigiense ‘Biokovo’

Peittokurjenpolvet ovat dalmatian- ja tuoksukurjenpolven risteymiä. Sopii hyvin peitto- ja kivikkokasviksi.

5,40
Toimitus Kevät 2024

Tupastiarella - Tiarella wherryi

Tupastiarella muistuttaa rönsytiarellaa, mutta se ei muodosta rönsyjä.

5,40
Toimitus Kevät 2024

Tähkälaventeli - Lavandula angustifolia ‘Edelweiss’

Tähkälaventelilla on kauniit tähkämäiset ja tuoksuvat kukat. Lämmin ja paahteinen kasvupaikka. Viihtyy myös ruukkukukkana.

6,50
Toimitus Kevät 2024
91 - 120 / 431 tuloksesta