Taimet

 

Valmistaudu jo tulevaan kasvukauteen!

Lähes koko valikoimamme on nyt esillä ja ostettavissa - löydätkö sinulle jo ennestään tutun kasvin tai ehkäpä jonkin valloittavan uutuuden? Taimitoimitukset alkavat kevään edistymisen mukaan huhtikuun lopulla. Taimien toimitus koko Suomeen (ei Ahvenanmaalle). Annossiementen ja tarvikkeiden myynti jatkuu normaalisti koko talven.


Aitataimet

Aronia_aita_syys_ER

Myymme myös erilaisia kasvilajeja pienempinä 1,5 l astiataimina.

Alppiruusut

Roseum_Elegans_0192

Lajiketarjonta alppiruusuissa on runsasta: kookkaista, monta metriä korkeista ja leveistä pieniin, maata myöten suikerteleviin kääpiöihin asti.

Atsaleat

mowe

Atsaleat ovat kauniita keväänkukkijoita. Sopivat monenlaisiin kasviryhmiin. Atsaleat sopivat yhtä hyvin aurinkoiseen kivikkoon kuin hämyisään metsäpuutarhaan.

Havut

Juniperus_squamata_Blue_Carpet_ER

Havukasvit ovat ainavihantia eli ikivihreitä. Ne luovat ympärivuotisen perustan puutarhan ympärille. 

Hedelmäpuut

Omena_Moskovan_Paeaerynaeomena_5.9.05_ER

Omena-, luumu-, päärynä ja kirsikkapuut. Monipuolinen valikoima.

Heinät

hurmesilkkiheina

Koristeheinät tuovat puutarhaan uutta, erilaista ilmettä. Ne sopivat sekä yksittäiskasveiksi että osaksi istutusryhmää ja viihtyvät myös ruukuissa.

Koristepensaat

Dasiphora_Goldfinger_6.9.2003_ER

Koristepensaat ovat jokaisen puutarhan vihreyttäjiä. Istuttamalla eri pensaslajeja, saat nauttia kukinnasta aikaisesta keväästä - pitkälle syksyyn.

Köynnökset

Clematis_Westerplatte

Kärhöt, viiniköynnökset ja muut. Erilaiset monivuotiset köynnöskasvit ovat monikäyttöisiä puutarhakasveja. Ne sopivat niin erilaisiin ruukkuihin kuin maahan istutettavaksi. 

Lehtipuut

Malus_Makamik_puu_ER

Lehtipuiden lajikirjo ulottuu pienistä kukkivista puista aina suuriin tienvarsi- ja puistopuihin.

Marjapensaat

Lepaan_Punainen_DSCN5765_1

Herukat, karviaiset, mustikat, tyrnit, vadelmat ja muut. Kokeile rohkeasti yhdistää marjapensaita osaksi muita puutarhan koristekasveja.

Muut marjat

Mansikka_Elsanta_JU

Täältä löydät mm. mansikantaimet.

Perennat

Aster_alpinus_roosa_2004_JU

Sana 'perenna' tulee latinan kielen sanasta 'perennis' ja tarkoittaa monivuotista maanalaista juurakkoa.

Ruusut

Rosa_Flammentanz_ER

Onko ihanampaa kuin kaunis ruusupenkki, joka hurmaa loistollaan ja tuoksullaan. Ruusujen suku on hyvin monilajinen. 

Yrtit

Salvia_officinalis_kukinto_21.7.04_JU

Tämän tuoteryhmän yrteissä on mukana "Wanhan kansan uskomuksia".


Näytä yhdellä sivulla
Lajitteluperuste:
241 - 270 / 1361 tuloksesta

Kanadantaponlehti (Käärmejuuri) - Asarum canadense

Käärmeenkuvioiset rönsyjuuristot levittäytyvät tehokkaasti.

Toimitusaika Kevät 2025

Kanerva-asteri - Aster ericoides 'Snowflurry'

Kanerva-asterilla on hyvin pienet valkoiset kukat, mutta niitä on erittäin runsaasti. Kasvutavaltaan tuuhea ja runsashaarainen "pehko".

Toimitusaika Kevät 2025

Kangasajuruoho - Thymus serpyllum

Kangasajuruoho on voimakastuoksuinen ja se muodostaa mattomaisia kasvustoja. Hyvä maankate- ja reunuskasvi aurinkoisille ja kuiville paikoille.

4,40
Toimitus Kevät 2025

Kapealehtikalmia - Kalmia angustifolium 'Rubra'

Kapealehtikalmia menestyy samanlaisissa oloissa kuin pienet alppiruusut. Raikkaan vihreät, pitkät ja kapeat lehdet ovat ikivihreitä.

42,00
Toimitus Kevät 2025

Karhunlaukka - Allium ursinum

Vanha, jo luostareissa viljelty sipulikasvi. Tähtimäiset valkoiset sarjakukinnot. Lehdet muistuttavat kotoista kieloa. Kasvin lehtiä käytetään mausteena ruuanlaitossa.

6,60
Toimitus Kevät 2025

Karhunvadelma - Rubus fruticosus 'Navaho'

Piikitön karhunvadelma. Sen mustat ja herkulliset marjat ovat suuria sekä makeita.

17,90
Toimitus Kevät 2025

Alppiruusu, Karolinan- Rhododendron carolinianum 'P.J.M Regal' taimikoko EXTRA-SUURI

E. Mezitt 1987 jalostusohjelmasta peräisin oleva erittäin talvenkestävä lajike. Kukat purppuranliloja. Jalostajan ilmoittama talvenkestävyys -30C.

42,00
Toimitus Kevät 2025

Karpaattienkello, sininen - Campanula carpatica 'Perla Blue'

Karpaattienkello on hyvä kivikko ja reunuskasvi. Kukkii keskikesästä miltei halloihin asti.

Toimitusaika Kevät 2025

Karpaattienkello, sininen - Campanula carpatica 'Perla Blue'

Karpaattienkello on hyvä kivikko- ja reunuskasvi. Kauniit sinililat kukat.

Toimitusaika Kevät 2025

Karpaattienkello, valkoinen - Campanula carpatica 'Perla White'

Karpaattienkello on hyvä kivikko- ja reunuskasvi. Kaunis valkoinen kukinta kestää pitkään.

Toimitusaika Kevät 2025

Karpaattienkello, valkoinen - Campanula carpatica 'Weisse Clips'

Karpaattienkello on hyvä kivikko- ja reunuskasvi. Kukkii keskikesästä miltei halloihin asti.

5,50
Toimitus Kevät 2025

Kartioakankaali - Ajuga pyramidalis 'Metallica Crispa'

Kartioakankaali viihtyy aurinkoisella ja kuivalla kasvupaikalla. Rentoakankaalista poiketen tämä laji ei tee rönsyjä.

Toimitusaika Kevät 2025

Kartiokuusi - Picea abies 'Meilahden Kartio' 20-30

Kartiokuusi on latvukseltaan säännöllinen ja tuuhea. Hidaskasvuinen. Emopuu kasvaa Meilahden arboretumissa Helsingissä.

88,00
Toimitus Kevät 2025

Kartiomarjakuusi - Taxus media 'Hicksii' 50-60

Kartiomarjakuusi on japaninmarjakuusen pylväsmäinen ja kaunismuotoinen lajike. Kapeat neulaset ovat jäykkiä ja tummanvihreitä. Sopii myös erittäin hyvin leikatuiksi havuaidoiksi. Marjat punaisia.

28,00
Toimitus Kevät 2025

Kartiomarjakuusi - Taxus media 'Hillii' 50-70

Kartiomarjakuusi on marjakuusen kapean pilarimainen muoto. Tummanvihreät ja kiiltävät neulaset ovat pieniä ja leveitä. Kasvutavaltaan tuuhea ja säännönmukainen. Tämä lajike ei tee marjoja. 

25,00
Toimitus Kevät 2025

Kartiomarjakuusi - Taxus media 'Hillii' 125-150

Kartiomarjakuusi on marjakuusen kapean pilarimainen muoto. Tummanvihreät ja kiiltävät neulaset ovat pieniä ja leveitä. Kasvutavaltaan tuuhea ja säännönmukainen. Tämä lajike ei tee marjoja. 

98,00
Toimitus Kevät 2025

Uusi Pylvästammi - Quercus robur 'Fastigiata' 150-200

Luontaisesti tiivis ja kapea kasvutapa. Viihtyy monenlaisilla kasvupaikoilla.

88,00
Toimitus Kevät 2025

Kartiovalkokuusi - Picea glauca 'Conica' 60-70

Kartiovalkokuusi on kartiomainen, säännöllinen ja erittäin tuuhea. Neulaset kapeat ja väriltään vaaleanvihreitä. ​Tuuhea ja hidaskasvuinen. 

46,00
Toimitus Kevät 2025

Kartiovalkokuusi - Picea glauca 'Conica' 80-90

Kartiovalkokuusi on kartiomainen, säännöllinen ja erittäin tuuhea. Neulaset kapeat ja väriltään vaaleanvihreitä. Tuuhea ja hidaskasvuinen. 

96,00
Toimitus Kevät 2025

Kartiovalkokuusi - Picea glauca 'Conica' 175 taimikoko EXTRA-SUURI

Kartiovalkokuusi on kartiomainen, säännöllinen ja erittäin tuuhea. Neulaset kapeat ja väriltään vaaleanvihreitä. ​Tuuhea ja hidaskasvuinen.

376,00
Toimitus Kevät 2025

Alppiruusu, Karva-alppiruusu - Rhododendron hirsutum

Kääpiökasvuinen. On meillä yksi kestävimmistä lajinsa edustajista. Menestyy hyvin emäksisessäkin maassa ja valoisassa kivikkoryhmässä.

42,00
Toimitus Kevät 2025

Karvasinilatva - Polemonium boreale 'Heavenly Habbit'

Tuore, läpäisevä ja aurinkoinen kasvupaikka.

Toimitusaika Kevät 2025

Karviainen - Ribes uva-crispa 'Hinnonmäen Keltainen'

Rento-oksainen. Marjat suuret, soikeat ja vihertävän keltaiset.

12,90
Toimitus Kevät 2025

Karviainen - Ribes uva-crispa 'Lepaan Punainen'

Pystykasvuinen. Marjat keskikokoisia, tummanpunaisia, paksukuorisia, makeita.

12,90
Toimitus Kevät 2025

Katsura - Cercidiphyllum japonicum 100-125

Katsura on eksoottinen japanilaistyyppinen yksittäiskasvi puutarhan lämpimimmälle ja suojaisimmalle paikalle. Sydämen muotoiset lehdet ovat keväällä karmiininpunaisia, sitten vihreitä ja syksyllä korallinpunaisia.

48,00
Toimitus Kevät 2025

Kaukaasianpitkäpalko, valkoinen – Arabis caucasica Little treasure 'White'

Kaukasianpitkäpalko on helppohoitoinen kivikkokasvi. Lajikkeella `White` ihastuttavat valkoiset kukat keväällä.

Toimitusaika Kevät 2025

Kaukasiankellokki - Symphandra pendula

Kaukasiankellokki on osittain kaksivuotinen, siementää runsaasti. Viihtyy runsasmultaisella, läpäisevällä ja aurinkoisella kasvupaikalla. 

Toimitusaika Kevät 2025

Kaukasianmaksaruoho - Sedum spurium 'Coccineum'

Kaukasianmaksaruoho on matala maanpeitekasvi. Viihtyy ohutmultaisella ja aurinkoisella kasvupaikalla.

5,50
Toimitus Kevät 2025

Kaukasianmaksaruoho - Sedum spurium 'Purple Winter'

Kaukasianmaksaruoho on matala maanpeitekasvi. Viihtyy ohutmultaisella ja aurinkoisella kasvupaikalla.

Toimitusaika Kevät 2025

Kaukasianmaksaruoho - Sedum spurium 'Summer Glory'

Kaukasianmaksaruoho on matala maanpeitekasvi. Viihtyy ohutmultaisella ja aurinkoisella kasvupaikalla.

Toimitusaika Kevät 2025
241 - 270 / 1361 tuloksesta