Taimet

 

Valmistaudu jo tulevaan kasvukauteen!

Lähes koko valikoimamme on nyt esillä ja ostettavissa - löydätkö sinulle jo ennestään tutun kasvin tai ehkäpä jonkin valloittavan uutuuden? Taimitoimitukset alkavat kevään edistymisen mukaan huhtikuun lopulla. Taimien toimitus koko Suomeen (ei Ahvenanmaalle). Annossiementen ja tarvikkeiden myynti jatkuu normaalisti koko talven.


Aitataimet

Aronia_aita_syys_ER

Myymme myös erilaisia kasvilajeja pienempinä 1,5 l astiataimina.

Alppiruusut

Roseum_Elegans_0192

Lajiketarjonta alppiruusuissa on runsasta: kookkaista, monta metriä korkeista ja leveistä pieniin, maata myöten suikerteleviin kääpiöihin asti.

Atsaleat

mowe

Atsaleat ovat kauniita keväänkukkijoita. Sopivat monenlaisiin kasviryhmiin. Atsaleat sopivat yhtä hyvin aurinkoiseen kivikkoon kuin hämyisään metsäpuutarhaan.

Havut

Juniperus_squamata_Blue_Carpet_ER

Havukasvit ovat ainavihantia eli ikivihreitä. Ne luovat ympärivuotisen perustan puutarhan ympärille. 

Hedelmäpuut

Omena_Moskovan_Paeaerynaeomena_5.9.05_ER

Omena-, luumu-, päärynä ja kirsikkapuut. Monipuolinen valikoima.

Heinät

hurmesilkkiheina

Koristeheinät tuovat puutarhaan uutta, erilaista ilmettä. Ne sopivat sekä yksittäiskasveiksi että osaksi istutusryhmää ja viihtyvät myös ruukuissa.

Koristepensaat

Dasiphora_Goldfinger_6.9.2003_ER

Koristepensaat ovat jokaisen puutarhan vihreyttäjiä. Istuttamalla eri pensaslajeja, saat nauttia kukinnasta aikaisesta keväästä - pitkälle syksyyn.

Köynnökset

Clematis_Westerplatte

Kärhöt, viiniköynnökset ja muut. Erilaiset monivuotiset köynnöskasvit ovat monikäyttöisiä puutarhakasveja. Ne sopivat niin erilaisiin ruukkuihin kuin maahan istutettavaksi. 

Lehtipuut

Malus_Makamik_puu_ER

Lehtipuiden lajikirjo ulottuu pienistä kukkivista puista aina suuriin tienvarsi- ja puistopuihin.

Marjapensaat

Lepaan_Punainen_DSCN5765_1

Herukat, karviaiset, mustikat, tyrnit, vadelmat ja muut. Kokeile rohkeasti yhdistää marjapensaita osaksi muita puutarhan koristekasveja.

Muut marjat

Mansikka_Elsanta_JU

Täältä löydät mm. mansikantaimet.

Perennat

Aster_alpinus_roosa_2004_JU

Sana 'perenna' tulee latinan kielen sanasta 'perennis' ja tarkoittaa monivuotista maanalaista juurakkoa.

Ruusut

Rosa_Flammentanz_ER

Onko ihanampaa kuin kaunis ruusupenkki, joka hurmaa loistollaan ja tuoksullaan. Ruusujen suku on hyvin monilajinen. 

Yrtit

Salvia_officinalis_kukinto_21.7.04_JU

Tämän tuoteryhmän yrteissä on mukana "Wanhan kansan uskomuksia".


Näytä yhdellä sivulla
Lajitteluperuste:
91 - 120 / 1045 tuloksesta

Hanhikki, Pensashanhikki, valkoinen - Dasiphora fruticosa 'Abbotswood' C3

Pensashanhikki 'Abbotswood' kukkii suurilla ja valkoisilla kukilla heinäkuusta pitkälle syksyyn. Rento-oksainen ja melko leveä pensas. 

12,90
Toimitus Kevät 2025

Hanhikki, Pensashanhikki, valkoinen - Dasiphora fruticosa 'Tilford Cream' C2

Valkoiset kukat. Tiivis ja matala kasvutapa.

12,90
Toimitus Kevät 2025

Hanhikki, Pikkuhanhikki - Potentilla neumanniana

Pikkuhanhikki kasvaa luontaisesti kuivilla kedoilla ja kallioilla.

5,50
Toimitus Kevät 2025

Hanhikki, Verihanhikki - Potentilla atrosanguinea

Hehkuvanpunaiset kukat heinä-elokuussa. Viihtyy aurinkoisessa paikassa.

5,50
Toimitus Kevät 2025

Hansaland ruusu - Rosa `Hansaland`

Hansaland ruusu on tiivis- ja pystykasvuinen. Ihanteellinen esim. kukkivaksi aidanteeksi. Loistavan punaiset, puolikerrotut, suurehkot kukat heinäkuusta syksyyn.

17,60
Toimitus Kevät 2025

Hansaruusu - Rosa rugosa 'Hansa'

Hansaruusu on todellinen monikäyttöruusu. Syötävät kiulukat. Tummanvioletinpunaiset, kerrotut ja tuoksuvat kukat heinäkuusta pitkälle syksyyn.

17,60
Toimitus Kevät 2025

Kirsikka, Hapankirsikka - Prunus cerasus 'Sikkola' 150-200

Sikkolan kirsikat ovat pienehköjä, helakanpunaisia ja makeahkoja.

38,90
Toimitus Kevät 2025

Kirsikka, Hapankirsikka - Prunus cerasus 'Huvimajan kuulasmarja' 150-200

Tunnetaan myös nimellä "Myttäälän" kirsikka. Itsepölyttyvä.

38,90
Toimitus Kevät 2025

Kirsikka, Hapankirsikka - Prunus cerasus 'Varjomorelli' 150-200

Vanha, tunnettu lajike. Itsepölyttyvä. Marjat ovat tummia ja hyvin happoisia. Niistä saa erittäin aromikasta hilloa.

38,90
Toimitus Kevät 2025

Harmaa-ajuruoho - Thymus praecox 'Coccineus'

Harmaa-ajuruoho viihtyy kuivilla ja aurinkoisilla paikoilla. Hyvä kivikko- ja reunuskasvi.

5,50
Toimitus Kevät 2025

Harmaa-ajuruoho, punainen - Thymus praecox 'Red Carpet'

Harmaa-ajuruoho viihtyy kuivilla ja aurinkoisilla paikoilla. Hyvä kivikko- ja reunuskasvi.

5,50
Toimitus Kevät 2025

Harmaa-ajuruoho, valkoinen - Thymus praecox 'Albiflorus'

Harmaa-ajuruoho viihtyy kuivilla ja aurinkoisilla paikoilla. Hyvä kivikko- ja reunuskasvi.

5,50
Toimitus Kevät 2025

Harmaapihta - Abies concolor 50-60

Harmaapihta on kasvutavaltaan kauniin säännöllinen ja leveähkö havupuu. Sen neulaset ovat molemminpuolin harmaan sinivihreät. Runko sileä.

58,00
Toimitus Kevät 2025

Harokataja - Juniperus procumbens 'Nana' C3

Matala ja tiheä kääpiökataja. Kasvutapa suikertava. Neulaset vaalean sinivihreät. Hyvä laji esim. erilaisiin kivikkoistutuksiin.

19,60
Toimitus Kevät 2025

Harisoninruusu - Rosa Harrisonii 'Harrison's Yellow'

Harisoninruusua 'Harison's Yellow` on kutsuttu myös texasin keltaruusuksi. Miellyttävän tuoksuiset keltaiset puolikerrannaiset kukat avautuvat kesäkuussa.

17,60
Toimitus Kevät 2025

Helminukkajäkkärä - Anaphalis margaritacea

Helminukkajäkkärällä on kaunis hopeanvalkoinen lehdistö. Hyvä peitekasvi, joka on parhaimmillaan leikkokukka-asetelmissa ja etenkin kuivakukkana.

5,50
Toimitus Kevät 2025

Helmiorapihlaja - Crataegus mordenensis 'Toba' 150-200

Helmiorapihlaja 'Toba' on runsaskukkainen ja talvenkestävä. Sietää hyvin aurinkoa ja kuivuutta. Hyvä pikkupuu esim. erilaisiin kasviryhmiin.

56,00
Toimitus Kevät 2025

Helmipensas - Exochorda racemosa 'Niagara'

Helmipensas on ruusukasvien heimoon kuuluva pensas.

28,00
Toimitus Kevät 2025

Helokki, Isohelokki - Oenothera macrocarpa

Suuret, keltaiset, suppilomaiset kukat.

5,50
Toimitus Kevät 2025

Luumu, Herkkuluumu - Prunus cerasifera 'Inese' 125-150

Pienikokoinen luumupuu, joka tulee hyvin nuorena satoikään. Oranssinkeltainen keskikokoinen hedelmä kypsyy syyskuun puolivälissä.

46,00
Toimitus Kevät 2025

Luumu, Herkkuluumu - Prunus cerasifera 'Vetraz' 125-150

Aikaisin satoikään tuleva lajike, jonka hedelmät ovat mehukkaita. Keltapunainen hunajainen hedelmä.

46,00
Toimitus Kevät 2025

Luumu, Herkkuluumu - Prunus cerasifera 'Kometa' 150-200

Suuret luumut kypsyvät jo aikaisin elokuun lopulla. Puu on pienikokoinen ja latvuksesta tulee "sateenvarjomainen".

46,00
Toimitus Kevät 2025

Luumu, Herkkuluumu - Prunus cerasifera 'Pietarin Lahja' 150-200

Kapeakasvuinen pikkupuu, jonka valkoinen kukkapilvi varhain keväällä hurmaa vaativammankin kasviharrastajan. Erittäin runsas sato kullankeltaisia, mehukkaita hedelmiä.

46,00
Toimitus Kevät 2025

Hernesypressi "Peikontukka" - Chamaecyparis pisifera 'Filifera Nana' 25-30

Sypressilajike, joka on menestynyt hyvin mm. jo vuosia omassa puutarhassamme Mäntsälässä. Kasvupaikkana on puolivarjoinen kivikko. Tämän sypressilajikkeen lempinimi kuvaa erittäin hyvin sen eksoottista ulkomuotoa. Taimikoko 25-30 cm.

18,60
Toimitus Kevät 2025

Herttavuorenkilpi - Bergenia cordifolia

Herttavuorenkilpi on helppohoitoinen monikäyttökasvi. Leveät, komeat lehdet ovat ikivihantia.

5,50
Toimitusaika Kevät 2025

Hevoskastanja - Aesculus hippocastanum 125-150

Hevoskastanja on leveälatvuksinen komea puu. Tuoreen ja ravinteikkaan maan puita.

88,00
Toimitus Kevät 2025

Hopeakuusi - Picea pungens 'Super Blue' 40-60

Erittäin säännöllinen ja tuuhea hopeakuusi. Hidaskasvuisena pysyy luonnostaan tuuheana ilman leikkausta. Neulaset kauniin sinertävät.

88,00
Toimitus Kevät 2025

Hopeapoppeli - Populus alba 'Nivea' 200-300cm / 6-8

Hopeapoppeli on massiivinen katseenvangitsija. Kaunein poppelilajimme. Sietää myös savimaata ja kestää hyvin tuulta.

64,00
Toimitus Kevät 2025

Hopeasalava - Salix alba 'Sibirica' C3

Hopeasalava on nopeakasvuinen, suurikokoinen pensas tai monirunkoinen puu. Viihtyy kostealla ja tuoreella kasvupaikalla.

12,90
Toimitus Kevät 2025

Hopeasyysvuokko - Anemone tomentosa 'Robustissima'

Tämä syysvuokkolaji on meilläkin hyvin talvenkestävä. 

6,60
Toimitus Kevät 2025
91 - 120 / 1045 tuloksesta