Taimet

 

Valmistaudu jo tulevaan kasvukauteen!

Lähes koko valikoimamme on nyt esillä ja ostettavissa - löydätkö sinulle jo ennestään tutun kasvin tai ehkäpä jonkin valloittavan uutuuden? Taimitoimitukset alkavat kevään edistymisen mukaan huhtikuun lopulla. Taimien toimitus koko Suomeen (ei Ahvenanmaalle). Annossiementen ja tarvikkeiden myynti jatkuu normaalisti koko talven.


Aitataimet

Aronia_aita_syys_ER

Myymme myös erilaisia kasvilajeja pienempinä 1,5 l astiataimina.

Alppiruusut

Roseum_Elegans_0192

Lajiketarjonta alppiruusuissa on runsasta: kookkaista, monta metriä korkeista ja leveistä pieniin, maata myöten suikerteleviin kääpiöihin asti.

Atsaleat

mowe

Atsaleat ovat kauniita keväänkukkijoita. Sopivat monenlaisiin kasviryhmiin. Atsaleat sopivat yhtä hyvin aurinkoiseen kivikkoon kuin hämyisään metsäpuutarhaan.

Havut

Juniperus_squamata_Blue_Carpet_ER

Havukasvit ovat ainavihantia eli ikivihreitä. Ne luovat ympärivuotisen perustan puutarhan ympärille. 

Hedelmäpuut

Omena_Moskovan_Paeaerynaeomena_5.9.05_ER

Omena-, luumu-, päärynä ja kirsikkapuut. Monipuolinen valikoima.

Heinät

hurmesilkkiheina

Koristeheinät tuovat puutarhaan uutta, erilaista ilmettä. Ne sopivat sekä yksittäiskasveiksi että osaksi istutusryhmää ja viihtyvät myös ruukuissa.

Koristepensaat

Dasiphora_Goldfinger_6.9.2003_ER

Koristepensaat ovat jokaisen puutarhan vihreyttäjiä. Istuttamalla eri pensaslajeja, saat nauttia kukinnasta aikaisesta keväästä - pitkälle syksyyn.

Köynnökset

Clematis_Westerplatte

Kärhöt, viiniköynnökset ja muut. Erilaiset monivuotiset köynnöskasvit ovat monikäyttöisiä puutarhakasveja. Ne sopivat niin erilaisiin ruukkuihin kuin maahan istutettavaksi. 

Lehtipuut

Malus_Makamik_puu_ER

Lehtipuiden lajikirjo ulottuu pienistä kukkivista puista aina suuriin tienvarsi- ja puistopuihin.

Marjapensaat

Lepaan_Punainen_DSCN5765_1

Herukat, karviaiset, mustikat, tyrnit, vadelmat ja muut. Kokeile rohkeasti yhdistää marjapensaita osaksi muita puutarhan koristekasveja.

Muut marjat

Mansikka_Elsanta_JU

Täältä löydät mm. mansikantaimet.

Perennat

Aster_alpinus_roosa_2004_JU

Sana 'perenna' tulee latinan kielen sanasta 'perennis' ja tarkoittaa monivuotista maanalaista juurakkoa.

Ruusut

Rosa_Flammentanz_ER

Onko ihanampaa kuin kaunis ruusupenkki, joka hurmaa loistollaan ja tuoksullaan. Ruusujen suku on hyvin monilajinen. 

Yrtit

Salvia_officinalis_kukinto_21.7.04_JU

Tämän tuoteryhmän yrteissä on mukana "Wanhan kansan uskomuksia".


Näytä yhdellä sivulla
Lajitteluperuste:
631 - 660 / 1361 tuloksesta

Seppelvarpu - Stephanantra incisa 'Crispa' C1,5

Seppelvarpu on lamoavakasvuinen ja tiheä pensas. Lehdet kolmeliuskaiset, koristeelliset.

6,80
Toimitus Kevät 2025

Angervo, Tummaruusuangervo - Spiraea japonica 'Anthony Waterer' C2

Kukat ovat tumman ruusunpunaiset loppukesällä. Lehdistöltään tummanvihreä.

9,60
Toimitus Kevät 2025

Omena / Talviomena - Malus domestica 'Konsta' 150-200

Lajike on risteytetty Piikkiössä 1980-luvulla. Lobo x Antonovka. Omena on suuri tai keskikokoinen.

34,90
Toimitus Kevät 2025

Omena / Syysomena - Malus domestica 'Raike' 150-200

Tuotu Suomeen 1957. Lajike on kanadalaisen Harlamowskin 'Duchess' ja Lobon risteytys.

34,90
Toimitus Kevät 2025

Kultapallotuija - Thuja occidentalis 'Mirjam' 20-30

 Kauniin säännöllinen ja tuuhea kultapallotuija.

18,60
Toimitus Kevät 2025

Vuorimänty - Pinus mugo mughus 30-50

Vuorimänty on kasvutavaltaan pensasmainen ja monirunkoinen. Sopiva mm. kallioitten ja rinteiden peitteeksi sekä kivikkoryhmiin. 

28,00
Toimitus Kevät 2025

Kartiovalkokuusi - Picea glauca 'Conica' 160-180 taimikoko EXTRA-SUURI

Kartiovalkokuusi on kartiomainen, säännöllinen ja erittäin tuuhea. Neulaset kapeat ja väriltään vaaleanvihreitä. ​Tuuhea ja hidaskasvuinen.

226,00
Toimitus Kevät 2025

Kääpiösinikataja - Juniperus squamata 'Tropical Blue' C7

Kompakti pallomaisena pensaana kasvava lajike.

28,00
Toimitus Kevät 2025

Kiinankataja - Juniperus chinensis 'Stricta'

Parhaimmillaan rakennetuissa puutarhoissa, esim. terasseilla ja patiossa.

58,00
Toimitus Kevät 2025

Omena / Kesäomena - Malus domestica 'Mannerheimin Omena' 120-150

Vuonna 1921 Carl Gustaf Emil Mannerheim maistoi ”jättiläiskokoista, kirkasta ja keltaista” omenaa, johon hän mieltyi.

46,00
Toimitus Kevät 2025

Mesivadelma - Rubus x binatus 'Heisa'

Taimikoko 2 l astiataimi

Vadelman ja mesimarjan risteytys. Pensas ulkonäöltään kuin vadelma. Marjat pyöreät, muistuttavat maultaan hieman mesimarjaa. Sato kypsyy lähes yhtäaikaisesti heinäkuun lopulla. Hoito ja tuenta kuten vadelmalla. Au. Vyöhyke 1-4.

12,90
Toimitus Kevät 2025

Pikkusyreeni, rungollinen - Syringa meyeri 'Palibin' 100-120 C12

Kaunis pikkupuu kukkapenkkiin ja yksittäiskasviksi. Runsaasti lilanruusunpunaisia parfyymin tuoksuisia kukkaterttuja kesäkuussa. 

88,00
Toimitus Kevät 2025

Luumu - Prunus domestica 'Opal' 150-200

Satoisa ja hyvä pölyttäjä.

38,90
Toimitus Kevät 2025

Saksanhuopapihlaja - Sorbus aria 'Lutenscens' 150-200

Viehättävä uutuuspihlaja! Nuorempana pystykasvuinen, pyöristyy ikääntyessään.

56,00
Toimitus Kevät 2025

Vihervalkovuokko - Anemone nemorosa 'Green Dream'

Erikoinen valkovuokkolajike. Vihreänvalkokirjavat ja kerrotut kukat toukokuussa. 

Toimitusaika Kevät 2025

Vihervalkovuokko - Anemone nemorosa 'Monstrosa'

Erikoinen valkovuokkolajike. Vihreänvalkokirjavat ja kerrotut kukat toukokuussa. 

6,60
Toimitus Kevät 2025

Pikkupilarikataja - Juniperus communis 'Sentinel' 120-140 cm

Tämä kääpiökataja lajike sopii hyvin yksittäiskasviksi tai havu/pensas penkkeihin. Kapea ja tiheä lajike.

128,00
Toimitus Kevät 2025

Kärhö, Viinikärhö - Clematis viticella 'Polish Spirit'

Tummanvioletinsiniset, keskeltä kellanvihertävät kukat heinä-elokuussa, runsas kukinta jatkuu usein pakkasiin saakka.

17,90
Toimitus Kevät 2025

Keltakirjokanukka - Cornus alba `Hedgerons Gold` C3

Keltakirjokanukan versot ovat talvisin punaruskeat. Lehdet keltävihreän kirjavat, joiden syysväri on kaksivärinen vaaleapunainen-punainen. Menestyy kuivassakin. Hyvä pihan väriläiskä.

17,90
Toimitus Kevät 2025

Hopeavaahtera - Acer saccharinum 150-200

Hopeavaahtera on nopeakasvuinen ja siitä kasvaakin suuri puu. Sopii hyvin yksittäiseksi koristepuuksi. Lehtien alapuoli on hopeasävyitteinen. Syksyllä lehdistö muuttuu keltaiseksi.

46,00
Toimitus Kevät 2025

Virginian punatuomi - Prunus virginiana 'Canada Red' 120-150

Kasvaa meillä pieneksi puuksi / isoksi pensaaksi. Kirkkaan vihreät lehdet puhkeavat keväällä ja jo parin viikon kuluessa ne muuttuvat rusehtavan punaisiksi. 

56,00
Toimitus Kevät 2025

Syyshortensia, rungollinen - Hydrangea paniculata 'Silver Dollar'

Rungollinen syyshortensia on upea pikkupuu pieneenkin pihaan. Suuret kukinnot. Viihtyy aurinkoisella ja puolivarjoisalla paikalla. Hapahko kasvualusta. 

96,00
Toimitus Kevät 2025

Pallovaahtera - Acer platanoides 'Globossum' 125-150

Pallovaahtera on erittäin voimakaskasvuinen ja kasvattaa tuuhean pallomaisen latvuksen. Upea syysväri.

88,00
Toimitus Kevät 2025

Amerikanjalopähkinä - Juglans cinerea 150-200

Jalopähkinä on meillä pienehkö puu tai pensas. Antaa suurine ja liuskoittuine lehtineen trooppisen vaikutelman.

56,00
Toimitus Kevät 2025

Persikka - Prunus persica 'Red Haven' 150-200

Itsepölytteinen ja satoisa uutuuslajike.

64,00
Toimitus Kevät 2025

Kalliovuortenkataja - Juniperus scopulorum 'Blue Arrow' 100-120

Sinikynäkataja on kapeana ylöspäin kasvava. Väriltään teräksensininen. Tuoksuu voimakkaasti ja hyvälle. Kynäkatajien puuainesta on käytetty lyijykynien valmistukseen. 

39,00
Toimitus Kevät 2025

Kartiomarjakuusi - Taxus media 'Hicksii' 100-120

Kartiomarjakuusi on japaninmarjakuusen pylväsmäinen ja kaunismuotoinen lajike. Kapeat neulaset ovat jäykkiä ja tummanvihreitä. Sopii myös erittäin hyvin leikatuiksi havuaidoiksi. Marjat punaisia.

98,00
Toimitus Kevät 2025

Kääpiöjapaninmarjakuusi - Taxus cuspidata 'Nana' 50-60

Japaninmarjakuusen kääpiömuoto.

38,00
Toimitus Kevät 2025

Pylvästuija - Thuja occidentalis 'Brabant' 80-100

Pylvästuija 'Brabant' on nopea- ja tuuheakasvuinen. Kasvutapa kartiomainen. Talvellakin kauniin vihreä. Kehittyy koristeellisemmaksi avoimella paikalla. Sietää hyvin leikkauksia. Yleisin aitatuijamme. 

15,00
Toimitus Kevät 2025
631 - 660 / 1361 tuloksesta