Kukat

 

ilmainen_toimitus2020

 

 


Yksivuotiset kukat eli kesäkukat

Yksivuotiset kesäkukat sopivat moneen paikkaan: täydentämään perennapenkkiä, osaksi kukkaniittyä, suojakasviksi puutarhaan, ruukkupuutarhaksi parvekkeelle. Nimensä mukaisesti yksivuotiset kesäkukat kukkivat ja tekevät siemenensä yhden kesän aikana, joten saat näillä mukavasti vaihtelua.

Suuri osa kesäkukista kylvetään keväällä suoraan maahan pakkasten ollessa ohi. Osa tarvitsee esikasvatuksen, jotta kukinta aikaistuu. 

Kaksi- ja monivuotiset kukat

Kaksivuotiseksi kukaksi sanotaan kukkijaa, joka kasvattaa ensimmäisenä vuotena vain lehtiruusukkeen ja seuraavana vuotena kukintovarren, kukat ja siemenet. Siementen karisemisen jälkeen kukka kuihtuu. Kaksivuotinen kukka voi myös kylväytyä itsekseen (useat lajit tekevät näin), joten kukinta voi jatkua pidempään kuin kaksi vuotta samalla paikalla.

Monivuotiset kukat puolestaan elävät ja kasvavat yli kaksi vuotta. Tutut perennat voi kasvattaa myös siemenestä. Siemenistä saat kasvatettua paljon perennoja edullisesti.

Kesäköynnökset

Kesäköynnökset tuovat vaihtelua kesän kukkaloistoon. Laita köynnös kiipeämään tukea pitkin näkösuojaksi tai rönsyilemään runsaana amppelista. Kesäköynnökset löytävät paikkansa niin perennojen keskeltä, huvimajan seinältä kuin parvekkeelta ruukusta. 

Kesäköynnökset kukkivat runsaasti. Suuri osa on yksivuotisia, mutta moni myös talvehtii sisätiloissa. Kylvä siemenet ajoissa ja varmista esikasvatuksella upein kukinta kesälle.

Muut

Koristeheinät, koristeruohot ja muut 


Näytä yhdellä sivulla
Lajitteluperuste:
211 - 240 / 247 tuloksesta

Tuoksuherne Bijou Mix

Matalakasvuinen, tuoksuva ja tiivis tuoksuherneseos. Seoksessa on roosan, punaisen, sinisen, violetin ja valkoisen sävyjä. 

3,00
ALE 4,00 €
Säästät 25 %
Toimitus 3-5 arkipäivää

Tuoksuherne Old Spice Mix

Ihastuttavan värikäs lajike. Pienehköjä kukkia on runsaasti ja ne tuoksuvat hurmaavasti. Sopii ruukkuun ja kukkapenkkiin. 

3,00
ALE 4,00 €
Säästät 25 %
Toimitus 3-5 arkipäivää

Tuoksuherne Royal Mix

Kaunis, tuoksuva, köynnösseos. Kukkii runsaasti erivärisin kukkasin. Sopii ruukkuun ja kukkapenkkiin.

1,50
ALE 2,00 €
Säästät 25 %
Toimitus 3-5 arkipäivää

Tuoksuherne Royal Mix

Kaunis, tuoksuva, köynnösseos. Kukkii runsaasti erivärisin kukkasin. Sopii ruukkuun ja kukkapenkkiin. Suurempi pussi.

3,00
ALE 4,00 €
Säästät 25 %
Toimitus 3-5 arkipäivää

Tuoksuherne Stars and Stripes

Ihastuttava seos purppuran, roosanpunaisen ja lilan sävyissä. Sopii ruukkuun ja kukkapenkkiin.

4,31
ALE 5,75 €
Säästät 25 %
Toimitus toimitus 3-5 arkipäi

Tuoksupielus 'Carpet of Snow'

Sievä reunuskasvi, joka sopii myös kivikkopuutarhaan. Leviävä kasvutapa, kukkii koko kesän valkoisin, voimakkaantuoksuisin kukin.

2,44
ALE 3,25 €
Säästät 25 %
Toimitus 3-5 arkipäivää

Tuoksupielus 'Violett Queen'

Sievä reunuskasvi, joka sopii myös kivikkopuutarhaan. Leviävä kasvutapa, kukkii koko kesän violetinvärisin, voimakkaantuoksuisin kukin. 

2,44
ALE 3,25 €
Säästät 25 %
Toimitus 3-5 arkipäivää

Tupakka, Koriste- 'Avalon Lime/Purple Bicolour' F1

Runsaskukkainen ja tiivis lajike. Kukka vivahtaa ensin vaalean limenvärisestä roosaan, muuttuen lopuksi tumman roosanväriseksi. 

4,31
ALE 5,75 €
Säästät 25 %
Toimitus 3-5 arkipäivää

Tupakka, Koriste- 'Crimson Bedder'

Erittäin runsaskukkainen ja helposti kasvatettava koristetupakka. Kestää melko hyvin sadetta ja tuulta. Lajikkeen kukka on tummanpunainen ja tuoksuton. 

3,00
ALE 4,00 €
Säästät 25 %
Toimitus 3-5 arkipäivää

Tupakka, Koriste- 'Lime Green'

Suurikokoinen ja kaunis koristetupakka, jonka kukat ovat koristeelliset ja kellanvihreät. Erinomainen yhdessä istutettavaksi ja muiden kasvien taustalla.

4,31
ALE 5,75 €
Säästät 25 %
Toimitus 3-5 arkipäivää

Tupakka, Koriste- 'Perfume Deep purple' F1

Kaunis ja runsaasti kukkiva koristetupakka. Taimi peittyy purppuraliilanvärisiin n. 5 cm suuruisiin, suppilomaisiin kukkiin.

4,31
ALE 5,75 €
Säästät 25 %
Toimitus toimitus 3-5 arkipäi

Tupakka, Valko- 'Grandiflora'

Erittäin runsaskukkainen, valkoinen ja suloisesti tuoksuva koristetupakka. 

3,00
ALE 4,00 €
Säästät 25 %
Toimitus 3-5 arkipäivää

Tyräkki 'Glitz' F1

Runsaasti pieniä harsomaisia valkoisia kukkia. Hyvä täytekasvi ruukkuihin ja penkkeihein. Helppo kasvattaa.

4,88
ALE 6,50 €
Säästät 25 %
Toimitus 3-5 arkipäivää

Törmäkukka, Korea- 'Snowmaiden', 'Black Knight'

Ihastuttava kesäkukka, kontrastina yhdistelmä valkoisia ja mustanpunaisia kukkia. Tyylikäs kesän kukkakimpuissa. Kukkien tuoksu houkuttelee mehiläisiä ja perhosia. 

4,31
ALE 5,75 €
Säästät 25 %
Toimitus 3-5 arkipäivää

Unikko, Pioni- 'Lilac Pompom'

Pioniunikko, jonka kukat ovat täyteläiset, vaalean lilan väriset. Sopii hienosti kesäkukkapenkkiin ja monivuotisten kasvien joukkoon. Erittäin kaunis leikkokukka.

3,00
ALE 4,00 €
Säästät 25 %
Toimitus 3-5 arkipäivää

Unikko, Pioni- 'Papaver somniferum'

Suosittu yksivuotinen unikko, jolla on suuret ja täyteläiset, pionimaiset kukat. Sekoituksessa on roosan, valkoisen ja punaisen sävyjä. 

0,56
ALE 0,75 €
Säästät 25 %
Toimitus 3-5 arkipäivää

Unikko, Pioni- 'Black Peony'

Pioniunikko, jolla suuret, täyteläiset, kauniin tummat violetinväriset kukat. Sopii hienosti kesäkukkapenkkiin antamaan väriä perennojen joukkoon.

3,00
ALE 4,00 €
Päivän hinta
Säästät 25 %
Toimitus 3-5 arkipäivää

Unikko, Silkki-

Yksinkertaiset, punaiset kukat. Kaunis lisä niityille ja luonnontilaisille alueille. On 1-vuotinen, mutta siementää helposti, joten sopii kasvamaan villinä.

2,44
ALE 3,25 €
Säästät 25 %
Toimitus 3-5 arkipäivää

Unikko, Silkki- 'Bridal Silk'

Helppohoitoinen yksivuotinen ja yksikukkainen unikko, kuuluu silkkiunikoiden sukuun.

3,00
ALE 4,00 €
Säästät 25 %
Toimitus 3-5 arkipäivää

Unikko, Siperian-

Monivuotinen hento unikko, jonka loistavissa kukissa on keltaisen, oranssin ja punaisen sävyjä. Vahva ja pitkään kestävä puutarhan väritäplä.

3,00
ALE 4,00 €
Säästät 25 %
Toimitus toimitus 3-5 arkipäi

Unikko, Tarhaidän-

Monivuotinen, erittäin koristeellinen puutarhakasvi. Voimakkaat liuskamaiset, hopeanvihreät lehdet ovat nukkaiset. Suurinuppuiset kukinnot avautuvat oranssinväriseen kukkaan. 

2,25
ALE 3,00 €
Säästät 25 %
Toimitus 3-5 arkipäivää

Verbena, Jätti-

Komea kesäkukka, joka hieman haasteellinen kasvattaa. Monivuotinen, mutta kasvatetaan meillä yksivuotisena. Lilavioletit kukat ovat pitkien varsien päässä.

4,31
ALE 5,75 €
Säästät 25 %
Toimitus 3-5 arkipäivää

Uusi Petunia Eagle Blue

Varhainen ja runsas kukkija. Suuret, syvän sinivioletit kukat. Kukkii koko kauden ja käy ruukkuun, amppeliin, parvekelaatikkoon...

3,56
ALE 4,75 €
Säästät 25 %
Toimitus 3-5 arkipäivää

Akileija, Jalo- 'Earlybird Purple White'

Värikylläiset purppuravioletti-valkoiset kukat. Kukkii hienosti jo ensimmäisenä vuonna.

4,88
ALE 6,50 €
Säästät 25 %
Toimitus 3-5 arkipäivää

Akileija, Jalo- Earlybird White

Nopeakasvuinen akileija, joka kukkii jo ensimmäisenä vuonna, kun istutat ajoissa. Kestävä, runsaasti kukkiva perenna.

4,43
ALE 5,90 €
Säästät 25 %
Toimitus 3-5 arkipäivää

Uusi Siankärsämö 'Colorado'

Upea sekoitus liilan, vaaleanpunaisen ja persikan sävyjä. Muhkeat sarjakukinnot nousevat hienoliuskiasten lehtien ylle. Kukkii runsaasti jo kylvövuonna. Hyvä myös kuivakukkana. Kestävä ja helppohoitoinen perenna.

3,00
ALE 4,00 €
Säästät 25 %
Toimitus 3-5 arkipäivää

Uusi Orvokki, Amppeli- 'Spanish Eyes'

Suuret, tumman sametinpunaiset kukat.

3,00
ALE 4,00 €
Säästät 25 %
Toimitus 3-5 arkipäivää

Samettikukka, Kääpiö- 'Tangerine Gem'

Helppohoitoinen samettikukka, jota käytetään myös maustekasvina.

3,00
ALE 4,00 €
Säästät 25 %
Toimitus 3-5 arkipäivää

Uusi Ahkeraliisa 'Lollipop Coconut' F1

Ahkeraliisa, kauniit valkoiset kukat. Upea ruukkukukka amppeleihin ja erilaisiin istutuksiin.

3,56
ALE 4,75 €
Säästät 25 %
Toimitus 3-5 arkipäivää

Orvokki, Sarvi- 'Pink Wing' F1

Tämä orvokki hurmaa sinivalkoisilla sievillä kukillaan. Helppohoitoinen kukka amppeleihin, ruukkuihin ja muihin kukkaistutuksiin.

3,56
ALE 4,75 €
Säästät 25 %
Toimitus 3-5 arkipäivää
211 - 240 / 247 tuloksesta