Lisäämme parhaillaan taimia kauppaamme, koko valikoimamme on esillä ja ostettavissa helmi-maaliskuun aikana. Käy siis kurkkimassa verkkokauppaamme -
löydätkö sinulle jo ennestään tutun kasvin tai ehkäpä jonkin valloittavan uutuuden? Annossiementen ja tarvikkeiden myynti jatkuu normaalisti koko talven.
Taimitoimitukset alkavat kevään edistymisen mukaan huhtikuun lopulla. Taimien toimitus koko Suomeen (ei Ahvenanmaalle).
|
AlppiruusutLajiketarjonta alppiruusuissa on runsasta: kookkaista, monta metriä korkeista ja leveistä pieniin, maata myöten suikerteleviin kääpiöihin asti. |
AtsaleatAtsaleat ovat kauniita keväänkukkijoita. Sopivat monenlaisiin kasviryhmiin. Atsaleat sopivat yhtä hyvin aurinkoiseen kivikkoon kuin hämyisään metsäpuutarhaan. |
HavutHavukasvit ovat ainavihantia eli ikivihreitä. Ne luovat ympärivuotisen perustan puutarhan ympärille. |
|
HeinätKoristeheinät tuovat puutarhaan uutta, erilaista ilmettä. Ne sopivat sekä yksittäiskasveiksi että osaksi istutusryhmää ja viihtyvät myös ruukuissa. |
KoristepensaatKoristepensaat ovat jokaisen puutarhan vihreyttäjiä. Istuttamalla eri pensaslajeja, saat nauttia kukinnasta aikaisesta keväästä - pitkälle syksyyn. |
KöynnöksetKärhöt, viiniköynnökset ja muut. Erilaiset monivuotiset köynnöskasvit ovat monikäyttöisiä puutarhakasveja. Ne sopivat niin erilaisiin ruukkuihin kuin maahan istutettavaksi. |
LehtipuutLehtipuiden lajikirjo ulottuu pienistä kukkivista puista aina suuriin tienvarsi- ja puistopuihin. |
MarjapensaatHerukat, karviaiset, mustikat, tyrnit, vadelmat ja muut. Kokeile rohkeasti yhdistää marjapensaita osaksi muita puutarhan koristekasveja. |
|
PerennatSana 'perenna' tulee latinan kielen sanasta 'perennis' ja tarkoittaa monivuotista maanalaista juurakkoa. |
RuusutOnko ihanampaa kuin kaunis ruusupenkki, joka hurmaa loistollaan ja tuoksullaan. Ruusujen suku on hyvin monilajinen. |
|
Pikkusydän – Dicentra formosa `Aurora`Valkokukkainen pikkusydän. Tiivis ja mätästävä kasvutapa. Sopii hyvin peittokasviksi myös puutarhan varjoisille paikoille. |
Pikkusyreeni - Syringa meyeri 'Palibin' C3Pikkusyreeni kukkii runsaasti lilanruusunpunaisilla parfyymintuoksuisilla kukkatertuilla kesäkuussa. |
Pikkusyreeni, rungollinen - Syringa meyeri `Palibin` rk-110cmKaunis pikkupuu kukkapenkkiin ja yksittäiskasviksi. Runsaasti lilanruusunpunaisia parfyymin tuoksuisia kukkaterttuja kesäkuussa. |
Pikkusyreeni, rungollinen - Syringa meyeri `Palibin` st50/C5Pikkusyreeni puu on kaunis pikkupuu kukkapenkkiin ja yksittäiskasviksi. Runsaasti lilanruusunpunaisia parfyymin tuoksuisia kukkaterttuja kesäkuussa. Vartettu 50cm rungolle. 5l -astiataimi. |
Pikkusyreeni, rungollinen - Syringa meyeri `Palibin` st70/C5Pikkusyreeni puu on kaunis pikkupuu kukkapenkkiin ja yksittäiskasviksi. Runsaasti lilanruusunpunaisia parfyymin tuoksuisia kukkaterttuja kesäkuussa. Vartettu 70cm rungolle. 5l -astiataimi. |
Pikkusyyshortensia - Hydrangea paniculata 'Kyushu'On uusi, hiljattain markkinoille tullut pienikukintoinen lajike joka sopii kukkaryhmään tai pensaiden etualelle. Ei tarvitse leikata. |
Pikkusyyshortensia - Hydrangea paniculata 'Bobo' C3Pikkusyyshortensia 'Bobo' on vahvaversoinen ja kaunismuotoinen kääpiölajike. Sopii hyvin myös pieneenkin pihaan. Runsas valkoinen kukinta elokuussa jatkuu pitkälle syksyyn. |
Pikkutalvio - Vinca minorPikkutalvio on koko kesän kukkiva, suikertava ja ikivihreä kasvi. Kasvaa myös erittäin karuissa oloissa. Yksi parhaista ainavihannoista maankatekasveistamme. |
Pikkutalvio - Vinca minor 'Max'Pikkutalvio on koko kesän kukkiva, suikertava ja ikivihreä kasvi. Kasvaa myös erittäin karuissa oloissa. Yksi parhaista ainavihannoista maankatekasveistamme. |
Pikkutalvio, purppura - Vinca minor ‘Atropurpurea’Pikkutalvio on koko kesän kukkiva, suikertava ja ikivihreä kasvi. Kasvaa myös erittäin karuissa oloissa. Yksi parhaista ainavihannoista maankatekasveistamme. |
Pikkutalvio, valkoinen - Vinca minor 'Simply White'Pikkutalvio on koko kesän kukkiva, suikertava ja ikivihreä kasvi. Kasvaa myös erittäin karuissa oloissa. Yksi parhaista ainavihannoista maankatekasveistamme. |
Pikkutalvio, valkoinen - Vinca minor ‘Gertrude Jekyll’Pikkutalvio on koko kesän kukkiva, suikertava ja ikivihreä kasvi. Kasvaa myös erittäin karuissa oloissa. Yksi parhaista ainavihannoista maankatekasveistamme. |
Pikkutervakko - Lychnis alpina 'Rosea'Pikkutervakko on aurinkoisen kivikon kasvi. Kukkii kesäkuusta alkaen. |
Pikkutöyhtöangervo - aruncus aethusifoliusMätäsmäinen pikkutöyhtöangervo on helppo ja kiitollinen perenna. |
Pilarihopeakuusi - Picea pungens 'Iseli Fastigiate' 120-140 taimikoko EXTRA-SUURIHopeakuusen kapea-pilarimainen muoto. Vartettu tuuhea kuusi pieneenkin tilaan, johon halutaan vaaleaa ja hopeista näyttävyyttä. |
Pilarihopeakuusi - Picea pungens 'Iseli Fastigiate' 50-60Pilarihopeakuusi on hopeakuusen kapea-pilarimainen muoto. Vartettu tuuhea kuusi pieneenkin tilaan, johon halutaan vaaleaa ja hopeista näyttävyyttä. |
Pilarikataja - Juniperus communis 'Suecica' 125-150Luonnonvaraisen pilarikatajamme puutarhamuoto. Kasvutavaltaan kapean pilarimainen, tuuhea ja tiheä. Uusien kasvannaisten kärjet nuokkuvat hieman. |
Pilarikataja - Juniperus communis `Suecica` 100-120Pilarikataja 'Suecica' on luonnonvaraisen pilarikatajamme puutarhamuoto. Kasvutavaltaan kapean pilarimainen, tuuhea ja tiheä. Uusien kasvannaisten kärjet nuokkuvat hieman. |
Pilarimänty - Pinus sylvestris 'Fastigiata' 50-60Pilarimänty on männyn kapea muoto. Sen oksat ovat pystyt ja rungonmyötäiset. Kokonsa puolesta sopii hyvin pieneenkin pihaan. |
Omena / Pilariomenapuu - Malus domestica 'Medoc' 60-80Myöhäinen kesälajike, omenat säilyvät noin kuukauden. |
Omena / Pilariomenapuu - Malus domestica 'Ostankino' 60-80Erittäin mehukas ja talvenkestävä syyslajike. |
Omena / Pilariomenapuu - Malus domestica 'President' 125-Myöhäinen kesälajike, hedelmät säilyvät puolitoista kuukautta. |
Omena / Pilariomenapuu - Malus domestica 'Senator' 60-80Aikainen syysomena. Väri voimakkaan punainen,valkopilkkuinen. Hyvä ruvenkestävyys. |
Omena / Pilariomenapuu - Malus domestica 'Baiba' 60-80Aikainen syyslajike. Suurehko, makea ja mehukas hedelmä. Säilyy n. 2 kuukautta. |
Omena / Pilariomenapuu - Malus domestica 'Elina' 140-160Kesälajike. Hedelmät pieniä n. 20 g, punaisia ja makean aromikkaita. Punakukkainen! |
Omena / Pilariomenapuu - Malus domestica 'Uldis' 60-80Aikainen kesälajike. Sato kypsyy elokuussa ja säilyy n. kuukauden. Mieto ja mehukas maku. Hedelmät punaviiruisia. |
Omena / Pilariomenapuu - Malus domestica 'Dzin' 100-120Syyslajike. Maultaan hapokas, mutta hyvän makuinen ja aromikas. Hedelmä muistuttaa lajiketta Lobo. |
Omena / Pilariomenapuu - Malus domestica `Oserelie Moskovskoje` "Punainen Helminauha"Aikainen talviomena, jonka hedelmät säilyvät tammikuulle saakka. Tunnetaan myös suomenkielisellä lajikenimellä Punainen helminauha. |
Päärynä / Pilaripäärynä - Pyrus communis 'Decora'Kapeakasvuinen lajike, jonka hedelmät kypsyvät lokakuussa. Hedelmä on keskikokoinen, mehukas ja maukas. Itsepölytteinen. |
Pilaritervaleppä - Alnus glutinosa pyramidalis 150-200Pilatervaleppä sopii pieneenkin pihaan. Puun latvus on kapea ja nurmikolle karkaavia juurivesoja ei muodostu. |
991 - 1020 / 1529 tuloksesta |
|