Lähes koko valikoimamme on nyt esillä ja ostettavissa - löydätkö sinulle jo ennestään tutun kasvin tai ehkäpä jonkin valloittavan uutuuden? Taimitoimitukset alkavat kevään edistymisen mukaan huhtikuun lopulla. Taimien toimitus koko Suomeen (ei Ahvenanmaalle). Annossiementen ja tarvikkeiden myynti jatkuu normaalisti koko talven.
|
AlppiruusutLajiketarjonta alppiruusuissa on runsasta: kookkaista, monta metriä korkeista ja leveistä pieniin, maata myöten suikerteleviin kääpiöihin asti. |
AtsaleatAtsaleat ovat kauniita keväänkukkijoita. Sopivat monenlaisiin kasviryhmiin. Atsaleat sopivat yhtä hyvin aurinkoiseen kivikkoon kuin hämyisään metsäpuutarhaan. |
HavutHavukasvit ovat ainavihantia eli ikivihreitä. Ne luovat ympärivuotisen perustan puutarhan ympärille. |
|
HeinätKoristeheinät tuovat puutarhaan uutta, erilaista ilmettä. Ne sopivat sekä yksittäiskasveiksi että osaksi istutusryhmää ja viihtyvät myös ruukuissa. |
KoristepensaatKoristepensaat ovat jokaisen puutarhan vihreyttäjiä. Istuttamalla eri pensaslajeja, saat nauttia kukinnasta aikaisesta keväästä - pitkälle syksyyn. |
KöynnöksetKärhöt, viiniköynnökset ja muut. Erilaiset monivuotiset köynnöskasvit ovat monikäyttöisiä puutarhakasveja. Ne sopivat niin erilaisiin ruukkuihin kuin maahan istutettavaksi. |
LehtipuutLehtipuiden lajikirjo ulottuu pienistä kukkivista puista aina suuriin tienvarsi- ja puistopuihin. |
MarjapensaatHerukat, karviaiset, mustikat, tyrnit, vadelmat ja muut. Kokeile rohkeasti yhdistää marjapensaita osaksi muita puutarhan koristekasveja. |
|
PerennatSana 'perenna' tulee latinan kielen sanasta 'perennis' ja tarkoittaa monivuotista maanalaista juurakkoa. |
RuusutOnko ihanampaa kuin kaunis ruusupenkki, joka hurmaa loistollaan ja tuoksullaan. Ruusujen suku on hyvin monilajinen. |
|
Pioni Itoh -hybridi - Paeonia 'First Arrival' C4First Arrival -lajikkeella on vaaleanpunaiset laventeliin vivahtavat kukat, jotka vaalenevat kukinnan edetessä. |
Pioni Itoh -hybridi - Paeonia 'Hillary' ISTUTETTU JUURAKKOHillary hurmaa suurilla roosanpunaisilla kukilla, joissa ripaus aprikoosia. |
Pioni Itoh -hybridi - Paeonia 'Julia Rose' C4Mahtipioni 4l -astiassa! Huippuhieno lajike, jonka kukissa on vivahdus aprikoosia ja keltaista. Keskiaikainen ja pitkä kukinta-aika. |
Pioni Itoh -hybridi - Paeonia `Scarlet Heaven` C4Puhtaan punaiset suuret kukat, joissa kontrastia luova kultainen keskus. Yksi parhaista punakukkaisista Itoh -pioneista. |
Pioni, Kiinanpioni - Paeonia 'Coral Charm' C3,5Lajikkeella 'Coral Charm' on viehättävät korallinpunaiset kukat. Kukat vaalenevat vanhetessaan. Käytetään paljon leikkokukkanakin. |
Pioni, Kiinanpioni - Paeonia (LD) ‘Duchesse de Nemours’Kiinanpionit (jalopionit) ovat puutarhojemme tärkeimpiä ryhmäperennoja. Lajikkeella ‘Duchesse de Nemours’ on kerrotut, valkoiset kukat. |
Pioni, Kiinanpioni - Paeonia (LD) ‘Karl Rosenfield’Kiinanpionit (jalopionit) ovat puutarhojemme tärkeimpiä ryhmäperennoja. Lajikkeella ‘Karl Rosenfield’ on kerrotut, karmiinpunaiset kukat. |
Pioni, Kiinanpioni - Paeonia ‘Karl Rosenfield’ C3,5Lajikkeella ‘Karl Rosenfield’ on kerrotut, karmiinpunaiset kukat. |
Pioni, Kiinanpioni - Paeonia (LD) ‘Sarah Bernhardt’Kiinanpionit (jalopionit) ovat puutarhojemme tärkeimpiä ryhmäperennoja. Lajikkeella ‘Sarah Bernhardt’ on kerrotut, vaaleanpunaiset kukat. |
Pioni, Kiinanpioni - Paeonia ‘Sarah Bernhardt’ C3,5Lajikkeella ‘Sarah Bernhardt’ on kerrotut, vaaleanpunaiset kukat. |
Kiinanpioni - Paeonia 'Shirley Temple' ISTUTETTU JUURAKOSTALajikkeella 'Shirley Temple' on kerrotut, hennon vaaleanpunaiset, myöhemmin valkoiset kukat. |
Pioni, Ruusupioni - Paeonia veitchiiRuusupioni on meillä harvoin viljelty pionilaji. Raikkaanvihreät, syväliuskaiset lehdet ja nuokkuvat ruusunpunaiset kukat. |
Pipo - Penstemon 'Garnet'Viihtyy aurinkoisella ja läpäisevällä kasvupaikalla. Kukkii syksyllä punaisin kukinnoin. |
Pitsipihlaja - Sorbus aucuparia 'Pitsi' 150-200Suomalainen, alkujaan Hartolasta löytynyt tavallisen pihlajan geenimutaatio. Otettu lisäykseen vuonna 2016. Lehdet suuret, mutta kevyen pitsimäiset. |
Pohjanrantakukka - Lythrum salicaria 'Robin'Rantakukka on kauneimmillaan kosteissa notkoissa ja rannoilla. Pitkä ja pystyt latvakukinnot heinä-elokuussa. |
Pohjanrantakukka - Lythrum salicaria 'Robert'Rantakukka kasvaa luonnonvaraisenakin kauneimmillaan kosteissa notkoissa ja rannoilla. Kukkii pitkään. |
Polkuhaarikko - Sagina subulataPolkuhaarikko on hyvä valinta saumakasviksi laattakäytäville. |
Polkuhaarikko - Sagina subulata 'Supreme'Polkuhaarikko on sammalmainen, matala maanpeitekasvi. Hyvä valinta saumakasviksi laattakäytäville. |
Prinsessapäivänkakkara - Leucanthemum superbum 'Silver Princess'Prinsessapäivänkakkara on matalakasvuinen isopäivänkakkaran lajike. Viihtyy läpäisevällä ja ravinteikkaalla hiekkamaalla. |
Alppiruusu - Rhododendron 'Calsap'Alppiruusu AURINKOON! Kasvutapa kauneimmillaan valossa. Vanha hyvin kestävä lajike. |
Alppiruusu - Rhododendron 'Catawbience Grandiflorum'Ilmastoomme erittäin hyvin sopeutuneena tätä rodojen kantalajiketta on meillä käytetty jo kymmeniä vuosia. |
Puistolehmus - Tilia x vulgaris 150-200Suuri ja jyhkeä puistolehmus on yleinen puisto/kaupunkipuu. Kartiomainen ja tiheä latvus. Lehdet herttaimaiset ja sahalaitaiset. |
Puistosyreeni - Syringa x henryi 'Tammelan Kaunotar' C3Voimakas- ja reheväkasvuinen. Talvenkestävä Rovaniemen korkeudelle asti. |
Puistosyreeni, rungollinen - Syringa x henryi 'Tammelan Kaunotar'Pysty ja tiheä kasvutapa. Kukkii kesä-heinäkuussa valkoisin kukinnoin. Tumma kaunis lehdistö. |
Puksipuupallo - Buxus sempervirens C3Ikivihanta. Kestää Suomessa vain matalana lumisuojan turvin. |
Punahattu - Echinacea purpurea 'Doubledecker'Punahattu on kaunis syyskesän kukkija. Tällä lajikkeella on hauskat kukat, joissa on kaksi kerrosta terälehtiä. |
Punahattu - Echinacea purpurea 'Green Twister'Tämän punahatun terälehdet ovat aluksi limenvihreät muuttuen kukinnan edetessä karmiinpunaisiksi. Upea loppukesän kukkija, joka on vieläpä perhosmagneetti! |
Punahattu - Echinacea purpurea 'Mellow Yellows'Tällä punahatulla on upeat, suuret valkoisen keltaiset kukat. Loppukesän perhosmagneetti. |
Punahattu - Echinacea purpurea 'Pow Wow'Tällä punahatulla on upeat, suuret vaaleanpunaiset-roosat kukat, joissa pronssikeltainen keskus. Loppukesän perhosmagneetti. |
Punahattu, valkoinen - Echinacea purpurea 'Pow Wow White'Punahattu on kaunis syyskesän kukkija. Tällä lajikkeella on valkoinen kukinto, jossa pronssikeltainen keskus. Matala, tanakka ja tiivis kasvusto. |
931 - 960 / 1361 tuloksesta |
|