Taimet
Kiitos kaudesta 2025!
Verkkokauppamme on pikkuhiljaa hiljentynyt talvikauteen. Osa havuista, lehtipuista ja kukkasipuleista on kuitenkin vielä myynnissä. Myöskin annossiemeniä ja tarvikkeita voit ostaa meiltä ympäri vuoden.
Talven mittaan lisäämme kauppaan uusia tuotteita - niin vanhoja suosikkeja kuin myös ihania uutuuksia tulevaa kautta varten.
Mikäli et löydä jotain sivuiltamme niin voit laittaa meille sähköpostia jolloin selvitämme tuotteen saatavuuden sinulle.
Uuden kauden taimitilauksia alamme ottamaan jälleen helmikuussa!
Taimien toimitus koko Suomeen (ei Ahvenanmaalle).
|
|
AlppiruusutLajiketarjonta alppiruusuissa on runsasta: kookkaista, monta metriä korkeista ja leveistä pieniin, maata myöten suikerteleviin kääpiöihin asti. |
AtsaleatAtsaleat ovat kauniita keväänkukkijoita. Sopivat monenlaisiin kasviryhmiin. Atsaleat sopivat yhtä hyvin aurinkoiseen kivikkoon kuin hämyisään metsäpuutarhaan. |
HavutHavukasvit ovat ainavihantia eli ikivihreitä. Ne luovat ympärivuotisen perustan puutarhan ympärille. |
|
|
HeinätKoristeheinät tuovat puutarhaan uutta, erilaista ilmettä. Ne sopivat sekä yksittäiskasveiksi että osaksi istutusryhmää ja viihtyvät myös ruukuissa. |
KoristepensaatKoristepensaat ovat jokaisen puutarhan vihreyttäjiä. Istuttamalla eri pensaslajeja, saat nauttia kukinnasta aikaisesta keväästä - pitkälle syksyyn. |
KöynnöksetKärhöt, viiniköynnökset ja muut. Erilaiset monivuotiset köynnöskasvit ovat monikäyttöisiä puutarhakasveja. Ne sopivat niin erilaisiin ruukkuihin kuin maahan istutettavaksi. |
LehtipuutLehtipuiden lajikirjo ulottuu pienistä kukkivista puista aina suuriin tienvarsi- ja puistopuihin. |
MarjapensaatHerukat, karviaiset, mustikat, tyrnit, vadelmat ja muut. Kokeile rohkeasti yhdistää marjapensaita osaksi muita puutarhan koristekasveja. |
|
PerennatSana 'perenna' tulee latinan kielen sanasta 'perennis' ja tarkoittaa monivuotista maanalaista juurakkoa. |
RuusutOnko ihanampaa kuin kaunis ruusupenkki, joka hurmaa loistollaan ja tuoksullaan. Ruusujen suku on hyvin monilajinen. |
|
| 541 - 569 / 569 tuloksesta |
|
Tyrni - Hippophae rhamnoides 'Terhi' C2Alkuperä kotimainen luonnonkanta. Tiheä, pyöreä pensas, jossa jonkun verran piikkejä. |
Tyrni - Hippophae rhamnoides 'Tytti' C2Löydetty alunperin Sotkamosta. Lajike on tiheäkasvuinen. Pensas on kooltaan 1,5-2 m. |
Tähtikello - Campanula poscharskyanaTähtikello on riippuvakasvustoisena ja pitkään kesä-syyskuussa kukkivana suosittu myös erilaisissa kesäkukkaistutuksissa. |
Tähtikello - Campanula poscharskyana 'Lisduggan Variety'Tähtikello on riippuvakasvustoisena ja pitkään kesä-syyskuussa kukkivana suosittu myös erilaisissa kesäkukkaistutuksissa. |
Tähtililja - Zigadenus elegansTähtililjan pienet, vihreänkeltaiset ja tähtimäiset kukat ovat 10 cm:n kokoisessa kukinnossa. Viihtyy suojaisalla ja läpäisevällä kasvupaikalla. Kukkii heinä-elokuussa. |
Ukkomansikka - Fragaria moschataRunsas ja peittävä lehdistö. Hyvä aluskasvi esim. hedelmäpuiden alle. |
Unelmatädyke - Veronica gentianoidesUnelmatädyke on pystykasvuinen perenna. Tähkämäiset ja pitkät kukinnot. Läpäisevä ja aurinkoinen kasvupaikka. |
Vadelma - Rubus idaeus 'Maurin Makea' C3 "satotaimi"Matalahko, pensova kasvutapa, ei juurikaan tarvitse tukea. Satoisa. |
Vadelma - Rubus idaeus 'Ottawa'Voimakasversoinen ja tanakka. Runsassatoinen, melko aikainen. |
Valkokirjokanukka Ivory Halo - Cornus alba `Bailhalo` C3Valkokirjokanukka 'Bailhalo' on matalakasvuinen ja kirjavalehtinen kanukka. Sopii varjoisillekin paikoille. |
Valkomaksaruoho - Sedum album 'Coral Carpet'Valkomaksaruohon kasvusto on punertavaa. Kukkii runsaasti pienillä valkoisilla kukilla. Aurinkoisen ja kuivan kivikkotarhan kasvi. |
Valkomarjapihlaja / Helmipihlaja - Sorbus koehneana 150-200Tämä siro ja rento-oksainen pikkupuu tai pensas on kotoisin Kiinasta. Lehdet pieniä ja ilmavia. Pienet valkoiset kukinnot nukkaisia. Marjat pieniä ja muodoltaan pyöreitä. |
Varjoyrtti - Pachysandra terminalisVarjoyrtti on erinomainen maankatekasvi esimerkiksi alppiruusujen juurelle ja varjoisille paikoille. |
Varjoyrtti - Pachysandra terminalis 'Green Sheen'Varjoyrtti on erinomainen maankatekasvi esimerkiksi alppiruusujen juurelle ja varjoisille paikoille. |
Varjoyrtti - Pachysandra terminalis 'Green Carpet'Varjoyrtti on erinomainen maankatekasvi esimerkiksi alppiruusujen juurelle ja varjoisille paikoille. |
Verhoangervo - Spiraea beauverdiana 'Lumikki' C2Verhoangervo on tiheä ja hidaskasvuinen pensas. Sopii esim. maanpeittäjäksi kuiville ja aurinkoisille paikoille, rinteisiin ja luiskiin. |
Viherherukka - Ribes nigrum 'Venny' C3Keskiaikainen lajike. Kasvutavaltaan pysty. Isot maukkaat marjat. Taimikoko 3l -astiataimi. |
Vihervalkovuokko - Anemone nemorosa 'Green Dream'Erikoinen valkovuokkolajike. Vihreänvalkokirjavat ja kerrotut kukat toukokuussa. |
Viiniköynnös - Vitis 'Swensson's Red'Herkulliset punertavat rypäleet. Kasvaa varmimmin kasvihuoneessa. |
Viiniköynnös - Vitis sp. 'Jubileinaja Novgoroda'Kellertävät rypäleet ovat pieniä ja maukkaita. Sopii viininvalmistukseen kotioloissa. |
|
Törmäviini - Vitis ripariaTörmäviini on Pohjois-Amerikan luonnonvaraisista viiniköynnöksistä yleisin ja pohjoisimmaksi levinnyt. |
Villanukkajäkkärä - Anaphalis triplinervisVillanukkajäkkärä on Suomessa uudehko laji. Muistuttaa paljon helminukkajäkkärää. Lehdet leveämmät ja kasvutapa matalampi. |
Vuorijumaltenkukka - Dodecatheon meadia ISTUTETTU JUURAKKOVuorijumaltenkukka kuuluu monilajiseen jumaltenkukkien sukuun. |
Vuorikaunokki - Centaurea montanaVuorikaunokin kasvusto on pensasmaista. Ruiskukkaa muistuttavat siniset kukat. Helppohoitoinen ja kestävä. |
Walkerinhernepuu - Caragana arborescens 'Walker' 140Walkerinhernepuu on kaunis ja ilmava pikkupuu, jonka lehdet muistuttavat tillinlehtiä. Pienin ja hento-oksaisin hernepensaiden pikkupuiden joukossa. HUOM! Toimitustapa: Nouto myymälästä, Postin rullakkotoimitus tai kotiinkuljetus rahtipalveluna. 68,00 € |
Alppiruusu, Yakushiman- Rhododendron yakushimanum 'Schneewolke' taimikoko EXTRA-SUURIVaalean ruusunpunaisissa kukissa on rubiininpunainen vivahde. |
Alppiruusu, Yakushiman- Rhododendron yakushimanum 'Edelweiss'Kukkii runsaasti jo 30 cm korkuisena. Lehdet alapinnaltaan vaaleanukkaiset alkukesällä. |
Alppiruusu, Yakushiman- Rhododendron yakushimanum 'Trinity'Valko- ja vaaleanpunakukkainen lajike. Omassa puutarhassamme "paras" yakushimanum-lajike. Kestää jopa -32C pakkasia. |
| 541 - 569 / 569 tuloksesta |
|






