Taimikoko 50-80cm, 5l -astiataimi
KORKEUS (Luonnossa) 3-4m. Suuret maljamaiset kukat ovat valkoisia, tuoksuvia ja erittäin kauniita. Kukkii toukokuun alussa. Kukinta alkaa jo nuorella iällä. On osoittautunut erittäin talvenkestäväksi Etelä-Suomessa.
Magnoliat ovat tunnettuja kauniista kukinnastaan. Varhain keväällä niiden paljaat versot peittyvät lukemattomiin suuriin kukkiin, jotka levittävät ihanaa tuoksua ympärilleen. Magnolioiden kukkia on monenlaisia: jotkut ovat tähtimäisiä, toiset maljamaisia tai tulppaanimaisia. Väriltään ne ovat yleensä puhtaan valkoisia tai hennon punertavia, mutta myös purppuranpunaisia ja keltakukkaisia lajikkeita on olemassa. Magnolioita on kasvutavaltaan hyvin erilaisia pienistä runkopuista hentoisiin pensaisiin.
Kasvupaikaksi valitaan puutarhasta mahdollisimman suojaisa ja lämmin, esimerkiksi rakennuksen seinusta tai lämmin rinne. Luonnossa magnoliat kasvavat vuorten rinteillä ja jokien varsilla multavassa ja ravinteikkaassa maassa. Ne viihtyvät parhaiten muiden puiden latvusten alla suojassa kylmiltä tuulilta ja paahteelta
Maan tulisi olla läpäisevää, lievästi hapanta (pH 5-6), runsasmultaista ja tuoretta. Magnolioiden juuristo on herkkä kuivuudelle ja liialle märkyydelle. Maahan kannattaa lisätä runsaasti eloperäistä ainesta (lehtiä, kompostia) ja juuristoalue on hyvä pitää katettuna. Alkuvuosina on huolehdittava pensaiden kastelusta kuivimpina kausina.
Talveksi magnolian juuristo suojataan kattamalla maanpinta kuorikkeella tai haravoiduilla lehdillä. Lumen tulon jälkeen voit myös peittää kasvin pakkaspeitteellä.