Harisoninruusu - Rosa Harrisonii 'Harrison's Yellow'

Toimitus 3-5 arkipäivää

17,60




Taimikoko 3l- astiataimi, 30-50cm

Lajike kasvaa n.1,5-2m korkuiseksi tuuheaksi pensaaksi. Versot ovat pystykasvuiset ja voimakkaasti piikikiset. Miellyttävän tuoksuiset keltaiset puolikerrannaiset kukinnot avautuvat kesäkuussa. Kukinta kestää 3-4 viikkoa, jonka jälkeen muodostuu mustia kiulukoita. Tekee juuriversoja.

Menestyy kasvuvyöhykkeillä I-III.

Varaa ruusuille aurinkoinen–puolivarjoinen, ilmava kasvupaikka. Ne viihtyvät aivan tavallisessa, peruslannoitetussa ja -kalkitussa puutarhamaassa. Lannoituksen tulee olla vähä typpistä. Huolehdi vain, että maa on rikkakasviton, läpäisevä ja koholla ympäristöstä tai salaojitettu. Kun katat maanpinnan hakkeella tai matalilla peittokasveilla, vältyt kitkemiseltä. Voit peittää maan myös lannoittavalla ruohosilpulla.

Istuta pensasruusut samaan syvyyteen missä ne ovat kasvaneet taimistolla. Kastele säännöllisesti taimia ja nuoria pensaita, kunnes ne ovat juurtuneet kunnolla. Täysikasvuiset ruusut sietävät hyvin kuivuutta ja talvehtivat luotettavammin.

Harisoninkeltaruusua voit leikata tarvittaessa keväisin. Kuivuneet ja paleltuneet oksat leikataan kokonaan pois. Muutaman vuoden välein voi tarvittaessa poistaa heikompia oksia.

Tuotantomaa Suomi

Asiakkaat, jotka ostivat tämän tuotteen, ostivat myös


Selaa myös nämä tuoteryhmät: Ruusut, Pensas- ja Puistoruusut, Taimet