Katkerot eli sinikat ovat suosittuja kasveja kukkien syvänsinisen värin vuoksi. Monet lajit ovat vaikeita kasvattaa ja ne sopivat vain erityisesti niiden kasvatukseen perehtyneiden harrastajien puutarhaan. Joukossa on useita vaivattomiakin lajeja, joiden kasvattaminen on helppoa. Katkeroita tunnetaan maailmasta noin 300 lajia ja Euroopassa kasvaa 29 lajia. Katkeroita kasvatetaan meillä nykyään puutarhoissa yllättävän vähän, vaikka niiden joukossa olisi monia viljelynarvoisia lajeja.
Kaukasiantörmäkatkero - Gentiana septemfida var. langodeghianaTörmäkatkero on meillä eniten viljelty katkerolaji. Se viihtyy kasvupaikallaan eikä vaadi uudelleen istutusta eikä juurikaan muuta hoitoa. |
Uusi Keltakatkero - Gentiana luteaKeltakatkero saattaa olla kukkiessaan jopa 1,5 metrin korkuinen. Pienet, keltaiset kukat ovat tiheinä lehtihankaisina kiehkuroina varsien latvoissa. |
Uusi Metsäkatkero - Gentiana asclepiadeaMetsäkatkero on sopiva kasvi pensaiden ja puiden alle puolivarjoisille paikoille sekä metsä- ja rodopuutarhaan. |
Uusi Syyskatkero - Gentiana sino-ornataKukkii nimensä mukaisesti syksyllä, vasta syys-lokakuussa viimeisenä kivikkopuutarhan kasveista. Sen rentojen varsien päissä on vaaleansiniset, isot, kellomaiset kukat. |