Alppiruusut

 

alppiruusut

 

Alppiruusut pitävät luontaisesti hapahkosta turvepitoisesta ja kosteutta hyvin pidättävästä maaperästä sekä varjoisesta tai puolivarjoisesta kasvupaikasta. Menestyvät hyvin myös syväjuuristen puiden aluskasvina, esimerkiksi harvahkossa mäntymetsikössä.

Ne ovat helppohoitoisia, kunhan istutat ne puutarhassakin varjoisalle ja tuulensuojaisalle kasvupaikalle. Viihtyvyyttä lisää jokin matala aluskasvi, puunkuorikate tai vaikkapa syksyn lehdet haravoituna juuristoaluelle estämään kosteuden haihtumista ja suojaamaan syvälle menevältä roudalta. Sisä- ja Pohjois-Suomen yleensä runsas lumipeite auttaa niitä talvehtimaan pohjoisessakin.

Lajiketarjonta on runsasta kookkaista, monta metriä korkeista ja leveistä pieniin, maata myöten suikerteleviin kääpiöihin asti. Samoin alppitorvimaisten terälehtien muodostamien suurten ja täyteläisten kukintojen värikirjo ulottuu puhtaan lumivalkoisesta punaisten eri vivahteiden kautta voimakkaisiin tummiin siniliiloihin. Rehevä, raikkaanvihreä ja kaunismuotoinen lehdistö ei varise talveksikaan. HUOM! meiltä saat myös EXTRA-SUURIA taimikokoja!

PYYDÄMME ASIAKKAITAMME huomioimaan, että mm. ulkomaisten hybridien osalta "jalostajan ilmoittama" talvenkestävyys on ainoastaan viitteellinen ja perustuu osin mm. Saksassa vallitsevaan ilmastoon. Meidän yleensä paksukin lumikerros talvisin antaa kokemuksiemme mukaan erittäin hyvän suojan aremmillekin lajikkeille. Samoin alppiruusujen hoidoissa annettujen ohjeiden noudattaminen on ensiarvoisen tärkeää.
Olemme valinneet valikoimaamme ne lajikkeet, joilla mielestämme on meillä Suomessakin hyvät edellytykset menestyä.

 


Elepidootit

Elepidootit eli suomuttomat alppiruusut. Suuret lehdet ja kukat ovat näille tyypillisiä.

Lepidootit

Lepidootit eli suomulliset alppiruusut. Lajeille on tyypillistä pienet suomulliset lehdet ja kukat. 

Kotimaiset jalosteet

Kotimaisen jalostustyön tuloksena on syntynyt monia upeita ja kestäviä alppiruusulajikkeita.


Näytä yhdellä sivulla
Lajitteluperuste:
1 - 30 / 81 tuloksesta

Alppiruusu, Kamtsatkan - Rhododendron camtshaticum

Kaunis ja kestävä maanmyötäinen kivikkokasvi. Viljely ei tuota meilläkään ongelmia. Varistaa talveksi lehtensä. Kukkii vasta syyskesällä.

42,00
Toimitus Kevät 2025

Alppiruusu, Karva- Rhododendron hirsutum

Kääpiökasvuinen. On meillä yksi kestävimmistä lajinsa edustajista. Menestyy hyvin emäksisessäkin maassa ja valoisassa kivikkoryhmässä.

42,00
Toimitus Kevät 2025

Alppiruusu, KEISKEI - Rhododendron keiskei 'Patty Bee'

Muutaman sentin korkuinen varpumainen ainavihanta. Kukkii toukokuussa kirkkaankeltaisin kukin.

36,00
Toimitus Kevät 2025

Alppiruusu, Yakushiman- Rhododendron yakushimanum 'Emanuela'

Aaltolaitaisten terälehtien reunat ovat vaaleanpunaiset ja nielu valkoinen. Kukinta kestää poikkeuksellisen pitkään.

38,00
Toimitus Kevät 2025

Alppiruusu - Rhododendron 'Fidelius'

Purppuranpunaiset kukat, joissa vaaleampi keskus.

38,00
Toimitus Kevät 2025

Alppiruusu, Yakushiman- Rhododendron yakushimanum 'Caroline Allbrook'

Kukinnot vaaleanliloja, joissa aavistus purppuranpunaa. Talvenkestävyys hyvä.

42,00
Toimitus Kevät 2025

Alppiruusu, Yakushiman- Rhododendron yakushimanum 'Fantastica'

Nimensä mukaan yksi parhaimmista. Kukkii kaksivärisin kukin. Pysyy tiiviskasvuisena ja matalana. Talvenkestävyys erinomainen.

38,00
Toimitus Kevät 2025

Alppiruusu - Rhododendron 'Roseum Pink' taimikoko EXTRA-SUURI

Catawbiense Hybridi. Viininpunaiset kukat. Hyviä kokemuksia talvehtimisesta esim. Mustilan arboretumissa.

89,00
Toimitus Kevät 2025

Alppiruusu - Rhododendron 'Hachmann's Charmant'

Saksalaisen jalostustyön upeimpia saavutuksia. Talvenkestävyys vähintäänkin hyvä.

48,00
Toimitus Kevät 2025

Alppiruusu, Yakushiman- Rhododendron yakushimanum 'Polaris'

Tiiviskasvuinen ja tulee toimeen monenlaisilla paikoilla. Kauneimmaksi tulee kun saa tarpeeksi valoa. Kukat nuppuvaiheessa kirsikanpunaiset ja ne haalistuvat pitkän kukinnan loppuvaiheessa valkoisiksi.

38,00
Toimitus Kevät 2025

Alppiruusu - Rhododendron 'Duftwolke'

Erittäin runsaasti kukkiva lajike. Hennon vaaleanpunaiset kukat.

46,00
Toimitus Kevät 2025

Alppiruusu - Rhododendron 'Calsap'

Alppiruusu AURINKOON! Kasvutapa kauneimmillaan valossa. Vanha hyvin kestävä lajike.

38,00
Toimitus Kevät 2025

Alppiruusu, Yakushiman- Rhododendron yakushimanum 'Schneekissen'

Useilla huomionosoituksilla palkittu ja meilläkin hyvin menestyvä lajike. Kukat puhtaanvalkoisia.

36,00
Toimitus Kevät 2025

Alppiruusu, Yakushiman- Rhododendron yakushimanum 'Schneekrone'

Puhtaan lumivalkoiset kukat ovat nuppuvaiheessa rubiininpunaisia. Tämä useiden kultamitalien lajike on meidänkin olosuhteissamme suositeltava.

46,00
Toimitus Kevät 2025

Alppiruusu, Yakushiman- Rhododendron yakushimanum 'Yaku Angel'

Muodoltaan ja lehtiensä puolesta ”jakujen” kaunein"?! Alkukesällä pensas on kuin ”hopeinen laakea pallo”. Kukkien väri tyypillinen, aluksi ruusunpunaiset kukat muuttuvat kukinnan loppuvaiheessa valkoisiksi.

46,00
Toimitus Kevät 2025

Alppiruusu - Rhododendron 'Royal Violet'

Hyvin suuret ja avoimet vaaleanliilat kukat, joissa on valkoinen keskus.

39,90
Toimitus Kevät 2025

Alppiruusu - Rhododendron 'Graffito' taimikoko EXTRA-SUURI

Vaaleanpunaisten - lähes valkoisten kukkien terälehdissä on tummempi läikkä.

89,00
Toimitus Kevät 2025

Alppiruusu - Rhododendron 'Minas Snow' taimikoko EXTRA-SUURI

Lumivalkoiset kukinnot ovat suuria ja avoimia. Matala kasvutapa.

48,00
Toimitus Kevät 2025

Alppiruusu - Rhododendron 'Kabarett' taimikoko EXTRA-SUURI

Kukat voimakkaan uurteisia, väriltään vaaleanliloja.

89,00
Toimitus Kevät 2025

Alppiruusu - Rhododendron 'Gunter Dinger' taimikoko EXTRA-SUURI

Tummanvihreät kapeat lehdet. Kukat voimakkaan tummat, väriltään tumman purppuralilat, joissa vaalea raita.

89,00
Toimitus Kevät 2025

Alppiruusu - Rhododendron 'Libretto' taimikoko EXTRA-SUURI

Kaunismuotoiset kukat ovat väriltään punaliloja, joissa vaalea läikitys.

89,00
Toimitus Kevät 2025

Alppiruusu - Rhododendron 'Royal Butterfly'

Runsas kukinta ja tiivis kasvutapa.

39,90
Toimitus Kevät 2025

Alppiruusu - Rhododendron makinoi 'Jens Jörgen Sörensen'

Kotoisin Japanista Honshun saarelta. Erikoisen näköinen siilimäinen kasvusto. Kapea ja pitkälehtinen.

46,00
Toimitus Kevät 2025

Alppiruusu - Rhododendron 'Olin O Dobbs' taimikoko EXTRA-SUURI

Voimakkaan purppuravioletit kukat, joita koristaa keltaiset heteet.

89,00
Toimitus Kevät 2025

Alppiruusu, Tuoksu- Rhododendron decorum 'Dagmar'

Suuret vaaleanpunaiset kukat muuttuvat loppuvaiheessa lähes valkoisiksi. Kukat tuoksuvat lämpimällä säällä.

46,00
Toimitus Kevät 2025

Alppiruusu - Rhododendron 'Eija'

Eija -alppiruusun kukinta on upean runsas. Sen kukat ovat selvästi kaksiväriset. Pensas on kasvutavaltaan kompakti. 

39,90
Toimitus Kevät 2025

Alppiruusu - Rhododendron 'Blutopia'

Punertavan violetit aaltoreunaiset kukat, joissa oliviinvihreä läikkä. Kukkii myöhään kesällä.

46,00
Toimitus Kevät 2025

Alppiruusu - Rhododendron 'Pernilla'

'Pernilla' kukkii kesäkuun loppupuolella vitivalkoisin kukin, joissa vaaleanruskeat täplät. Kukat nuppuvaiheessa vaaleanpunaiset.

39,90
Toimitus Kevät 2025

Alppiruusu, Yakushiman- Rhododendron yakushimanum 'Silver Lady'

Vaaleanruusunpunaiset kukat muuttuvat loppuvaiheessa valkoisiksi. Oloissamme yksi parhaita. Voidaan sanoa, että on myös parhaiten menestyneimpiä lajikkeita omassa puutarhassamme Mäntsälässä.

48,00
Toimitus Kevät 2025

Alppiruusu - Rhododendron 'Royal Rosy'

Vaaleanpunainen, matala ja tiiviskasvuinen.

39,90
Toimitus Kevät 2025
1 - 30 / 81 tuloksesta