Etusivu Taimet Alppiruusut
Alppiruusut
Alppiruusut pitävät luontaisesti hapahkosta turvepitoisesta ja kosteutta hyvin pidättävästä maaperästä sekä varjoisesta tai puolivarjoisesta kasvupaikasta. Menestyvät hyvin myös syväjuuristen puiden aluskasvina, esimerkiksi harvahkossa mäntymetsikössä.
Ne ovat helppohoitoisia, kunhan istutat ne puutarhassakin varjoisalle ja tuulensuojaisalle kasvupaikalle. Viihtyvyyttä lisää jokin matala aluskasvi, puunkuorikate tai vaikkapa syksyn lehdet haravoituna juuristoaluelle estämään kosteuden haihtumista ja suojaamaan syvälle menevältä roudalta. Sisä- ja Pohjois-Suomen yleensä runsas lumipeite auttaa niitä talvehtimaan pohjoisessakin.
Lajiketarjonta on runsasta kookkaista, monta metriä korkeista ja leveistä pieniin, maata myöten suikerteleviin kääpiöihin asti. Samoin alppitorvimaisten terälehtien muodostamien suurten ja täyteläisten kukintojen värikirjo ulottuu puhtaan lumivalkoisesta punaisten eri vivahteiden kautta voimakkaisiin tummiin siniliiloihin. Rehevä, raikkaanvihreä ja kaunismuotoinen lehdistö ei varise talveksikaan. HUOM! meiltä saat myös EXTRA-SUURIA taimikokoja!
PYYDÄMME ASIAKKAITAMME huomioimaan, että mm. ulkomaisten hybridien osalta "jalostajan ilmoittama" talvenkestävyys on ainoastaan viitteellinen ja perustuu osin mm. Saksassa vallitsevaan ilmastoon. Meidän yleensä paksukin lumikerros talvisin antaa kokemuksiemme mukaan erittäin hyvän suojan aremmillekin lajikkeille. Samoin alppiruusujen hoidoissa annettujen ohjeiden noudattaminen on ensiarvoisen tärkeää.
Olemme valinneet valikoimaamme ne lajikkeet, joilla mielestämme on meillä Suomessakin hyvät edellytykset menestyä.
ElepidootitElepidootit eli suomuttomat alppiruusut. Suuret lehdet ja kukat ovat näille tyypillisiä. |
LepidootitLepidootit eli suomulliset alppiruusut. Lajeille on tyypillistä pienet suomulliset lehdet ja kukat. |
Kotimaiset jalosteetKotimaisen jalostustyön tuloksena on syntynyt monia upeita ja kestäviä alppiruusulajikkeita. |
Alppiruusu, Kamtsatkan - Rhododendron camtschaticumKaunis ja kestävä maanmyötäinen kivikkokasvi. Viljely ei tuota meilläkään ongelmia. Varistaa talveksi lehtensä. Kukkii vasta syyskesällä. 42,00 € |
Ruostealppiruusu - Rhododendron ferrugineumRuostealppiruusu on ainavihanta ja varpumainen pensas. Talvehtii meillä yleensä hyvin runsaan lumipeitteen ansioista 42,00 € |
Alppiruusu, Karva-alppiruusu - Rhododendron hirsutumKääpiökasvuinen. On meillä yksi kestävimmistä lajinsa edustajista. Menestyy hyvin emäksisessäkin maassa ja valoisassa kivikkoryhmässä. 42,00 € |
Alppiruusu - Rhododendron 'Roseum Pink' taimikoko EXTRA-SUURICatawbiense Hybridi. Viininpunaiset kukat. Hyviä kokemuksia talvehtimisesta esim. Mustilan arboretumissa. 89,00 € |
Alppiruusu - Rhododendron 'Hachmann's Charmant'Saksalaisen jalostustyön upeimpia saavutuksia. Talvenkestävyys vähintäänkin hyvä. 48,00 € |
Alppiruusu - Rhododendron 'Duftwolke'Erittäin runsaasti kukkiva lajike. Hennon vaaleanpunaiset kukat. 46,00 € |
Alppiruusu, Yakushiman- Rhododendron yakushimanum 'Schneekissen'Useilla huomionosoituksilla palkittu ja meilläkin hyvin menestyvä lajike. Kukat puhtaanvalkoisia. 36,00 € |
Alppiruusu - Rhododendron 'Royal Violet'Hyvin suuret ja avoimet vaaleanliilat kukat, joissa on valkoinen keskus. 39,90 € |
Alppiruusu - Rhododendron 'Graffito' taimikoko EXTRA-SUURIVaaleanpunaisten - lähes valkoisten kukkien terälehdissä on tummempi läikkä. 89,00 € |
Alppiruusu - Rhododendron 'Kabarett' taimikoko EXTRA-SUURIKukat voimakkaan uurteisia, väriltään vaaleanliloja. 89,00 € |
Alppiruusu - Rhododendron 'Gunter Dinger' taimikoko EXTRA-SUURITummanvihreät kapeat lehdet. Kukat voimakkaan tummat, väriltään tumman purppuralilat, joissa vaalea raita. 89,00 € |
Alppiruusu - Rhododendron 'Libretto' taimikoko EXTRA-SUURIKaunismuotoiset kukat ovat väriltään punaliloja, joissa vaalea läikitys. 89,00 € |
Alppiruusu - Rhododendron 'Royal Butterfly'Runsas kukinta ja tiivis kasvutapa. 39,90 € |
Alppiruusu - Rhododendron makinoi 'Jens Jörgen Sörensen'Kotoisin Japanista Honshun saarelta. Erikoisen näköinen siilimäinen kasvusto. Kapea ja pitkälehtinen. 46,00 € |
Alppiruusu - Rhododendron 'Olin O Dobbs' taimikoko EXTRA-SUURIVoimakkaan purppuravioletit kukat, joita koristaa keltaiset heteet. 89,00 € |
Alppiruusu, Tuoksu- Rhododendron decorum 'Dagmar'Suuret vaaleanpunaiset kukat muuttuvat loppuvaiheessa lähes valkoisiksi. Kukat tuoksuvat lämpimällä säällä. 46,00 € |
Alppiruusu - Rhododendron 'Blutopia'Punertavan violetit aaltoreunaiset kukat, joissa oliviinvihreä läikkä. Kukkii myöhään kesällä. 46,00 € |
Alppiruusu - Rhododendron 'Catawbience Boursault' taimikoko EXTRA-SUURITämä "vanha uskollinen" viihtyy aurinkoisella, kuumalla paikalla ja sietää pakkastakin -32C! Huom! Taimia on myymälässämme 2kpl ja myymme ne mielellään yhdessä. Ne ovat niin isoja että niitä voi käsitellä ainoastaan trukilla. Mahtuvat isoon peräkärryyn. Kysy lisätietoa tarvittaessa! 1 000,00 € |
Alppiruusu - Rhododendron 'Azurro' taimikoko EXTRA-SUURIHachmannin vuonna 1986 markkinoille tuoma kaksivärinen violettikukkainen lajike. Ollut myynnissämme useita vuosia. 89,00 € |
Alppiruusu, Lamo- Rhododendron 'Rotkäppchen'Kirkkaan tummanpunaiset kukat. Viihtynyt ja kukkinut jo vuosia puutarhassamme Mäntsälässä. 42,00 € |
Alppiruusu - Rhododendron 'Mrs. Anthony Waterer' taimikoko EXTRA-SUURITämä upea lajike kiehtoo aina ja jatkuvasti upealla ja erikoisella kukinnollaan. 48,00 € |
Alppiruusu, Yakushiman- Rhododendron yakushimanum 'Edelweiss'Kukkii runsaasti jo 30 cm korkuisena. Lehdet alapinnaltaan vaaleanukkaiset alkukesällä. 46,00 € |
Alppiruusu - Rhododendron 'Matador' taimikoko EXTRA-SUURISuuret kukat ovat upeat, huomiotaherättävän loistavan tummanpunaiset. 89,00 € |
Alppiruusu - Rhododendron 'Pfauenauge' taimikoko EXTRA-SUURIUpea kaksivärinen lajike on palkittu useilla huomionosoituksilla ja valittu vuoden rodoksikin vuonna 1998. 89,00 € |
Alppiruusu - Rhododendron 'Pohjolan Tytär'Nuput violetinpunaiset, kukat auetessaan vaalean violetinpunaiset, muuttuvat lopuksi lähes valkoisiksi. 39,90 € |
Alppiruusu - Rhododendron 'Eskimo'Suuret avonaiset kukat ovat väriltään puhtaan valkoisia, joissa kellertävä läikkä. 42,00 € |
Alppiruusu - Rhododendron 'P.M.A. Tigerstedt'Kukat suuret, koristeelliset. Kukan sisässä tummanpunaisia täpliä. Lehdistö tummanvihreä, nukaton. 39,90 € |
Alppiruusu, Nukka- Rhododendron 'Hellikki'Alppiruusu Hellikki on tumman lilanpunainen. Kukinta runsas ja näyttävä. Smirnowii-ryhmä. 39,90 € |
Alppiruusu, Yakushiman- Rhododendron yakushimanum 'Schneewolke' taimikoko EXTRA-SUURIVaalean ruusunpunaisissa kukissa on rubiininpunainen vivahde. 89,00 € |
Alppiruusu, Yakushiman- Rhododendron yakushimanum 'Kalinka'Tumman kirsikanpunaisilla kukilla kukkiva ”luomus”. Mm. Virossa hyvin suosittu ja meilläkin talvenkestävyydeltään hyvä. 42,00 € |
1 - 30 / 38 tuloksesta |
|