Verkkokaupan asiakaspalvelu p. 019 720 800
Siro luumupuu on koristeellinen ja hedelmä maukas. Luumupuut ovat monikäyttöisiä myös koristekasveina.
Luumupuutkin hyötyvät ristipölytyksestä, vaikka lajike olisikin itsepölyttyvä. Sato jää yleensä vaatimattomaksi, jos niitä on istutettu puutarhaan yksinään. Luumupuut tuottavat satoa yleisesti 3-4 vuoden kuluttua istutuksesta.
Istututa luumupuut puutarhassa aurinkoiselle ja suojaisalle kasvupaikalle. Kasvualusta tulee olla vähintään 80cm syvä. Käytä istutuksessa peruskalkittua ja -lannoitettua multaa. Muista tukea ja suojata puu jyrsijöiltä.
Luumupuita leikataan niukasti. Suosi loppukesän leikkauksia (elokuu). Puu vuotaa runsaasti mahlaa keväisin. Poista leikkauksen yhteydessä liian tiivissä kasvavat ja toisiaan hankaavat oksat. Typistä latvaa tarvittaessa jo istutuksen yhteydessä.
Luumu - Prunus domestica `Parikkalan Tummaluumu` 150-200Parikkalan Tummaluumu on hyvä pölyttäjä. Paksukuoriset luumut kypsyvät jo elokuussa. Maultaan makea. |
Herkkuluumu - Prunus cerasifera `Kometa` 150-200Suuret luumut kypsyvät jo aikasin elokuun lopulla. Puu on pienikokoinen ja latvuksesta tulee "sateenvarjomainen". |
Keltakriikuna - Prunus domestica subsp. insititia Wilma 150-200Tämä Turun seudulta kotiisin oleva ketlaoranssi kriikuna on harvinainen. Maukkaat, pienet sekä aromikkaat hedelmät kypsyvät elokuussa. |
Herkkuluumu - Prunus cerasifera Punainen Paroni 150-200Siro kasvutapa ja purppuranpunertava lehdistö. Myös hedelmien väri syvenee kypsyessään purppuranpunaiseksi. |
Pilariluumu - Prunus domestica `Kolonovidnaja`Tämä kapea, pilarimainen luumu on tavallisen luumun, kirsikan ja kirsikkaluumun risteymä. Luumut ovat pienikokoisia, mutta niitä kehittyy sitäkin runsaammin. |
Luumu - Prunus domestica 'Kroman'Suurihedelmäinen uutuuslajike. Kookkaat tummat hedelmät kypsyvät syyskuun alkupuolella. Satoisa. |
Sinikriikuna - Prunus domestica subsp. insititiaKriikuna on tavallisen luumun alalaji INSITITIA. Suomessakin jo pitkään viljelty. Vähän tilaa vievä, jää usein pensaaksi. Vaatimaton kasvupaikan suhteen. Pienet pyöreät hedelmät kypsyvät syyskuussa. |
Luumu - Sokeriluumu 150-200Pieni ja pystykasvuinen puu,vaikkapa rivitalotontille. Vaaleanukkaiset siniset luumut ovat todella herkullisia. |
Kirsikkaluumu - Prunus cerasifera 'Mara' 150-200Satoisa lajike tuottaa kullankeltaisia hedelmiä. Hedelmä on mehukas ja miellyttävän makeanhappoinen. |
Luumu - Prunus domestica `Urjalan Taika` 150-200Lajikkeen kookas hedelmä on makea ja puna-keltaviiruinen. Malto keltainen. Kasvutavaltaan pensasmainen ja pysyy maltillisen korkuisena. |